Anne-Marie. Kunhan en vain pelkäisi häntä niin kauheasti!
Mauritz. Mutta siitähän minä olen saarnannut kaiken päivää! Se ei käy lainkaan, että pelkäät häntä. Jos aiot pelätä häntä, niin kaikki menee päin seiniä.
Anne-Marie (hirveän epätoivon vallassa). Minä en uskalla koskaan sanoa hänelle sanaakaan.
Mauritz. Tosin minä pelkään hiukan, ettet sinä ole oikein sedän mielen mukainen. Luullakseni, jos setä saisi määrätä, niin hän valitsisi suuren, komean naisen, jolla olisi punaiset posket ja loistavat silmät. Mutta sinun pitää sittenkin yrittää parastasi! Sinun pitää suoristaa selkäsi, Anne-Marie, ja puhua äänekkäästi ja suoraan! Ennen kaikkea sinun ei pidä pelätä! Pidä vain silmällä millä tavalla minä häntä kohtelen!
Anne-Marie. Mutta, Mauritz, ethän sinä voi vaatia, että minä…
Mauritz. Että sinä osaisit hillitä itseäsi yhtä hyvin kuin minä, Anne-Marie! Ei, sitä en pyydäkään. Mutta minulla on mielestäni oikeutta vaatia, että pitäisit varasi, että rohkaisisit hieman mieltäsi.
Anne-Marie (itkien). Sanothan sinä itsekin, ettei hän voi pitää minusta!
Mauritz. Mitä tämä merkitsee, Anne-Marie? (Lakkaa syömästä ja kietoo käsivartensa morsiamensa ympärille.) Etkö sinä siedä sitä, että puhun hiukan järkeä sinulle? (Ystävällisesti kuin lapselle.) Kas, tällä tavallahan sitä juuri parhaiten tulee setä Teodorin kanssa toimeen! Älä ole nyt tyhmä! (Vakaumuksella.) Kyllä sinä tiedät, että voit voittaa hänet, jos vain tahdot.
Anne-Marie (vetäytyy pois itkien). Minä en käsitä, miksikä sinä otit minut mukaasi tänne! Minä turmelen vain kaikki. Minun on aivan mahdoton muistaa, mitä minä saan sanoa ja mitä en saa sanoa. Oi, minä pelkään niin kauheasti setää, että kernaammin juoksisin piiloon, kun hän vain katsookin minuun!
Mauritz. Anne-Marie, Anne-Marie! En ole uskoa korviani. Kylläpä tämäkin on mielenpurkaus! Ei sinun tarvitse lainkaan pitää sedästä. Kunhan koetat vain sen verran, ettet ole hänelle kovin vastenmielinen silloin kun lähden täältä.