Patruuna Teodor. Nyt vuorineuvoksetar saa nähdä jotakin oikein koreata. Hepä vasta ovat laittautuneet oikein hienoiksi, nuo nuoret, tullessaan minun, vanhanpojan luoksi vieraisille, voisipa melkein luulla, että heidän käynnillänsä olisi erikoinen tarkoitus. Mutta eihän se koskaan voisi juolahtaa sellaisen miehen mieleen kuin Mauritz on, niinkuin vuorineuvoksetar hyvinkin tietää.
Vuorineuvoksetar. Minun pojanpojallani on hyvät periaatteet, erittäin hyvät periaatteet. Hän on aina huomaavainen vanhaa isoäitiänsä kohtaan.
Patruuna Teodor. On siinäkin kehumisen syytä. Vuorineuvoksetar oli paljoa ankarampi omille pojilleen kuin lastenlapsilleen. Eipä vuorineuvoksetar kaksikymmentä vuotta sitten ollut niinkään halukas ottamaan vastaan miniää leipurintuvasta.
Vuorineuvoksetar. Kaksikymmentä vuotta sitten oli kaikki aivan toisin kuin nykyään, poikani. Silloin sitä oli helppo hallita muita ihmisiä. Mutta nykyään he tahtovat itse hallita itseään. En minä koskaan enää sekaannu mihinkään, Sen minun lapseni ovat opettaneet minulle. Ja se on parasta sekä heille että minulle itselleni.
Frida (ilmestyy keittiönportaille ja näyttää kovin iloiselta, kun hän huomaa vieraan). Mutta täällähän on hänen armonsa itse, vuorineuvoksetar! Eikä kukaan edes vastaanottamassa! Enpä olisi osannut arvatakaan, että saisimme näin harvinaisia vieraita näin myöhään illalla.
Vuorineuvoksetar. Ei se koskaan ennen olisi tullut kysymykseenkään, Frida, sillä ennen aikaan oli järjestystä kaikkialla. Mutta nyt tuli poikani Teodor keskellä yötä luokseni, kun olin jo vetäytynyt omaan huoneeseeni ja alkanut hellittää peruukkiani, ja kertoi, että pojanpoikani Mauritz oli tullut tänne pienen leipurinmamselin kera. Poikani Teodor sanoi, että minun täytyi tulla hänen luokseen ollakseni tuon nuoren ihmisen esiliinana. Enkä minä voinut muuta kuin totella. Mutta nyt minä tahdon heti lähteä levolle.
Frida. Minä kiiruhdan laittamaan kuntoon punaisen vierashuoneen, mutta emmekö saa tarjota illallista?
Vuorineuvoksetar. Kylläpä hänen puheensa kuulostaa merkilliseltä, Frida! Eikö hän kuullut, miten minä äsken sanoin, että olin hellittämässä peruukkiani, kun poikani Teodor saapui? Olin siis jo syönyt illallista. Luuleeko hän, että minun ikäiseni nainen syö useamman kuin yhden kerran illallista?
(Anne-Marie ja Mauritz huudahtavat iloisesti puutarhassa.
Frida poistuu keittiöntietä sisään.)
Vuorineuvoksetar. Kuka siellä huutaa?