Patruuna Teodor. Eiköhän olisi parasta käydä katsomassa, vai mitä vuorineuvoksetar arvelee? (Hän taluttaa hänet näyttämön perälle, niin että vanha rouva voi nähdä puutarhaan.)
Vuorineuvoksetar. Todellakin tavattoman herttaista, poikani! — Mutta tuo nuori olento juoksee nopeammin kuin pojanpoikani. Mauritz ei saa häntä kiinni, vaikka hän ajaisi häntä kaiken yötä takaa.
Patruuna Teodor. Siinä vuorineuvoksetar on oikeassa. Minun täytyy tosiaankin auttaa Mauritzia. (Hän poistuu vanhan rouvan luota ja juoksee puutarhaan. Heti sen jälkeen ilmestyy Anne-Marie. Hän tulee nauraen ja vallattomana molempien herrojen seuraamana. Hän ilveilee ensin heidän kanssaan, sitten hän juoksee vuorineuvoksettaren luo ja kietoo käsivartensa hänen ympärilleen.)
Anne-Marie. Nyt minä olen turvassa! Tästä ei kukaan saa ottaa minua kiinni!
Vuorineuvoksetar (mieluisasti yllätettynä, kietoo käsivartensa Anne-Marien ympärille). Aivan oikein, kultaseni! Erinomainen keksintö!
Mauritz (astuu esiin ja suutelee kädelle). Mitä minä näen! Arvoisa isoäiti! Isoäidin täytyy suoda anteeksi ajattelematon käytöksemme! Meillä ei ollut aavistustakaan…
Vuorineuvoksetar. Mauritz, sinun morsiamesi ikäisen ihmisen sopii kyllä olla naattasilla. — Mutta Teodor, tiedäthän, että haluan heti mennä levolle. En tahdo jutella sen pitemmältä Mauritzin kanssa tänä iltana. Vasta huomenna otan vastaan hänen vanhempiensa terveiset. Mutta tämä nuori olento saa auttaa minua portaita ylös. Olen varma siitä, että hän pystyy siihen paremmin kuin sinä, Teodor. Tahtooko pikku kultani tarjota vanhalle mummolle käsivartensa?
Anne-Marie (pidellessään vuorineuvoksetarta käsikynkästä, kääntyy patruuna Teodorin puoleen). Teodor setä, minäkin menisin kernaasti levolle!
Vuorineuvoksetar. Kas vaan! Se on hyvin järkevää, pikku kultaseni. Tule pois vain minun kanssani! Kyllä sinä saat mennä levolle.
(Näin sanoen on vuorineuvoksetar vaivalla päässyt
portaita ylös ja he katoavat sisään.)