Patruuna Teodor (tulee setelipinkka kädessä). Kas tässä poikaseni, laske nyt, että rahat ovat oikein! (Käyvät istumaan suuren pöydän ääreen oikealle laskeakseen rahoja.)
Anne-Marie (lähestyy heitä). Teodor setä, älä osta noita papereita!
Mauritz (yhteenpuristettujen huulien välistä). Suus kiinni! Mitä sinä ajattelet? Osakkeet eivät anna korkoa tällä hetkellä. Senhän minä olen sanonut sedälle, mutta setä tietää yhtä hyvin kuin minäkin, että ne nousevat. Luuletko, että setä antaisi sellaisen kuin minun petkuttaa itseään? Eiköhän setä ymmärrä tätä asiaa paremmin kuin kukaan meistä. Onko minun tarkoitukseni koskaan ollut kehua näitä osakkeita hyviksi? Olenko sanonut muuta, kuin että sille, joka voi odottaa, ne voivat tulla edullisiksi?
Patruuna Teodor (ojentaa Mauritzille pakan seteleitä).
Anne-Marie. Setä, nuo osakkeet eivät ole äyrinkään arvoisia eivätkä koskaan nouse. Sen me kaikki kotona tiedämme.
Mauritz (nousee ja astuu uhkaavasti häntä vastaan). Anne-Marie, sinä tahdot tehdä minusta roiston!
Anne-Marie. Mitä muuta sinä sitten oletkaan?
Mauritz, Anne-Marie!
Anne-Marie. Niin, mitä muuta me molemmat olemmekaan? Kun me istahdimme kieseihin kotona, niin mitä me silloin ajattelimme? Mistä me puhuimme matkan varrella? Vain siitä, miten me vetäisimme setää nenästä. "Sinun pitää olla topakka, Anne Marie", sanoit sinä. "Ja sinun pitää olla viekas, Mauritz", sanoin minä. Me tuumimme vain, miten voisimme mielistellä setää. Paljon me halusimme, mutta omasta puolestamme emme tahtoneet antaa muuta kuin teeskentelyä. Me emme aikoneet antaa mitään sedälle, ei rakkautta, ei kunnioitusta eikä edes kiitollisuutta. Ja miksikä sinä et lähtenyt yksin, vaan minun piti tulla mukaan? Sinä tahdoit näyttää minut hänelle, sinä tahdoit, että minä… että minä…
Mauritz (suuttuneena, kohottaa kätensä Anne-Marieta vastaan. Patruuna Teodor nousee nopeasti ja ottaa Anne-Marien vastaan syliinsä).