Anne-Marie (riistäytyy irti, asettuu ihmeissään parin askeleen päähän seisomaan). Mutta setä, minustako sinä pidät?
Patruuna Teodor. Tietysti sinusta! Kenestä muusta, lapsi? Kenestä muusta sitten?
Anne-Marie. Frida sanoi, että sinä pidit jostakusta, kun olit kahdenkymmenen vuoden vanha, ja että sinä hänen tähtensä…
Patruuna Teodor. Kaksikymmentä vuotta sitten en tiennyt mitä rakkaus oli. Se oli vain leikkiä, nyt se on vakavuutta. Et sinä tiedä, miten vakavaa se on!
Anne-Marie (painautuu jälleen häntä vasten). Minä olen kovin iloinen, että se olin minä, eikä kukaan muu. Nyt minä olen sinun pikku koirasi. Sinä et voi enää päästä minusta eroon.
Patruuna Teodor (vie hänet näyttämön etualalle. Katsoo häntä silmiin). Untuvainen, sinä tiesit sen koko ajan. Älä yritäkään kieltää!
Anne-Marie. Jospa se olisi minun veljeltäni… Jospa se olisi minun veljenpojaltani…
Patruuna Teodor. Ja sittenkin sinä tahdoit tänään lähteä täältä! Miten viekas ja tyhmä Untuvainen! Miten ilkeä ja kiusoittava pieni peikko! Mauritz on onnellinen päästessään sinusta eroon.
(He syleilevät toisiaan.)
(Vuorineuvoksetar ja Frida sisältä talosta. Vuorineuvoksetar kirje kädessä, Fridalla eväskori).