Mun moniaalle matkat käy, Yks tänne, toinen sinne. En ennakolta tiedäkään, Mi tie mun vie, ja minne.
Mut minne tieni johtaakaan, On suora se tai väärä, Mun aatoksillain aina vaan On sama matkan määrä.
Ne käyvät omaa kulkuaan, Jos kierrän merta, maita, — Ne kulkee aina kullan luo Niin kummasti on laita!
1894.
Hän.
Sä kaikista parhain päällä maan, Sä kallein kaikista muista, Mun aatoksein sinun luonas on vaan, Ei mieleni pois sua suista.
Sua siunaan aamuisin noustuain, Ja töissäni, toimissani, Ja illoin mulla on vuoteellain Sun nimesi huulillani.
Sä oot mun tähteni öisin tein, Mun onneni, aarteheni, Mun kaihoni ja mun kyynelein — Mun omani, ainoiseni.
1892.
Kas kuinka nyt taivas ruskottaa.