Mä ulapoita pitkin Sun saattelen, kultasen', — Ja sä heityt niin iloisesti Mun kanssani matkoillen!
Tuo ulappa kuvan luopi Mun elämän matkoistain: Näet aaltoja vaahtopäitä, Ja maata, maata ei lain — —
Itämerellä 1894.
Tunturin tyttö.
Kuin meri Norjan rannikolla Sun tumma tukkas aaltoaa. Kuin ruusut Norjan laaksoloissa Sun poskeis ruusut ruskottaa.
Kuin taivahallas päivä katsoo Keskestä ylhäin maisemain, Niin hehkuu silmäs, haastellessas, Kun astut sorjana rinnallain.
Sä kerrot kesiä, kukkasia, Ja vuonoin läikkyä sinervää, Ja kukkuloita ja ikilunta, Ja kuinka vieremät vihertää.
Ja miks niin kummasti povi nousee Laella tunturin huokuissaan! Sä kerrot virtojen vilppautta, Ja ikinuoruutta Norjan maan.
— Ah, kuules, tunturin tumma neiti, Sä lehdon vieremän sorjin puu: Kun katson silmihis, suortuvihis, Niin maasi kauneus unhottuu.
Veum 15/1 1894.