Suomen kansalle.
(Herää Suomen johdosta).
Arot Aasian muinen sä mittailit, Poro sull' oli vain sekä sukset. Kotaliedellä lastasi lämmitit, Kun kuurass' ol' kodan ukset. Oli taikoja tietosi, taistoja työs, Ja synkkä se oli sun yös.
Ja sitten sä läksit lännemmäs, Löit niitä, kun kulkuas esti. Sä taistelit, sait yhä tännemmäs, Ja vielä sun yötäs kesti. Moni lapsesi tiellen lankesikin, Jäi vierahan kahleisin.
Mut etpä sä kuollut kuitenkaan, Oli synnyt sulla ja kalpas. Sä aamua vuottaen eistyit vaan Ja murtelit tieltäsi salpas. Ja vihdoin, vihdoin koitti jo koi — Mut kylm' oli aamusi, oi!
Oli halla ja nälkä ja rauhattuus, Tok' hetkeä ei, jona horjuit! Sun voimasi, laulusi ain' oli uus, Ja niillä sä kuoloa torjuit. Sä toivoit päivää selkenevää, Mi tuskia lievittää.
Mut vielä sun vastahas hankittiin — Oli holhonas vieras toinen — Sun valtasi, kielesi vangittiin, Oman lieden luon' olit loinen. Ken uusia itkujas kuunteli, ken? Sinä turvasit oikeuteen.
Oli niinkuin päiv' olis seljinnyt! Ihastellen mailma sun huomas. Hikes, vaivojes heelmät ne sun oli nyt, Ja Väinönlaulu on luomas! Jo vartioääniä vahvoja soi, Ne lohtua mielees toi.
Vaan on kuni taas uus synkeys sais — Lopun Luoja ei sallinut tulla — Ja taas sun päätäsi tallattais, Mut vielä on synnyt sulla! Ja vielä on uskosi horjumaton, Ja lapsesi valveill' on.
Siis, Suomeni, kansani, synnyinmaan', Ei sammune huomenes koittoon. Sä Herää Suomeas laula vaan, Ja oikean luota voittoon! Elon virran ne luottehet suoniis luo, Ja toivoa, hoivaa tuo.