Ja hän, joka oli rehellisempi kuin muut totuuden etsinnässä, jalompi kuin muut rakkaudessaan osatonta kohtaan, hän, isien perinnön ja entisyyden muistojen suuri suojelija — hän saattoikin niin sanoa.
Huolimatta ikävuosistaan, oli hänen ryhdissään ja kaunismuotoisissa kasvoissaan pojan ilme. Ja kun hän, kertoessaan isästään, vanhasta soturista, oli vaipunut lapsiaikojensa muistelmiin, juoksimme me yhdessä lahdelle viettävällä viheriällä nurmikolla! Silloin, nuoruuden säteily silmissään, kuvittelin häntä Deksippoksena puhumassa Ateenan nuorisolle:
Hvad vår verld är kallt förståndig, hvad vår verld är fåvitskt klok! ooh hon lönas för sin klokskap med ett bly- tungt träldomsok: verldens klokskap föder henne sorg och feghet, skam och svek. Fyll vårt land, o Zeus, med gossar, mod och tro och lust och lek!
* * * * *
Kaksi viikkoa senjälkeen olin Kööpenhaminassa varustanut matkalaukkuni kotimatkaa varten. Viktor Rydberg oli, lähtiessäni, kehottanut minua palaamaan Tukholman kautta ja luvannut silloin kutsua luoksensa myöskin pari ystäväänsä. Olin jo päivät pitkät elänyt tuon luvatun, minulle suuren juhla-illan iloisessa kaipuussa. Astuin ravintolan lukusaliin ja otin käteeni sanomalehden; mutta siinä oli suuri musta risti, ja alla kirjoitettuna: Viktor Rydberg.
Kuinka paljon olisin vielä tahtonut kysyä häneltä, ja kuinka paljosta häntä nöyrästi kiittää!
KESÄMUISTOJA.
Ja ennen muita muistan sun, tyyni tyttönen —
A. Oksanen.
1.