Mun valkolumpeeni virkenee, Kun jo luulin tuulen sen taittavan, Sen posket ja silmät sirkenee, Sen tuuloset tuutivat terveeks vaan
Se heilui jo heikkona, hentoisna, Kun aurinko kerran viipyili pois, Oli poskilta haipunut purppura, Ja oli kuin ihan se riutunut ois.
Ja ma mietin jo: miksikä, luonto, luot Tän taimen kukkahan ehtoiseen, Ja sitte sen syksyn viedä suot, Ihan niinkuin toivehen rauvenneen?
Mut pilvet poistui ja päivyt nous, Ja rannat laajalti kirkastui, Ja rannoilla allit ja sorsat sous, Ja seljillä auteret kultina ui.
Ja taas ilokyynelet poskillaan Se vienona, armasn' ailakoi, Se kaipasi päivyttä, päivyttä vaan, Ei päivyttä ilman se elää voi.
4.
Sinä olet kuin kukka nukkuva, Joka metsän piilossa lymyy, Joka illat arkana kimaltaa, Ja yöset uinuu ja hymyy.
Sinä olet kuin kukka nukkuva, Joka auringon nousten herää, Joka valossa vartta ja väriä saa, Ja lämmössä tekevi terää.
5.
Tule tänne vielä mun luoksein, Tule vaikkapa loitommas, Tule entisin kevättuoksein Ja hajahiuksissas!