MAAILMAN GOLGATALLA.
Niin liki kuin suinkin sun suuruuttas He tahtovat heitänsä nostaa. Ja sun valtas ja voimas ja kunnias He tahtovat kullalla ostaa. Ja Jumalan armoa julistain He kulkevat maita ja merta, Mut sun armos he mittovat miekoin vain, Ja tiensä tihkuvat verta.
Ja orjainsa lyömistä tiilistä He pystytit templit ja pylväät, Ja kulta- ja hopeahelyillä He peittivät alttarit ylväät. Ja he panivat papit ja tuohukset Sun nimeäs vartioimaan, Ja kirkon kirot ja autodafet, Ja käskivät kellot soimaan.
Mut oman valtansa vartiaks He alttarin ylle sun naulaa. Ja ne hymnit Herran kunniaks Ne itsellensä he laulaa. Ja kansat on yhtynyt kuoroihin: "Tiet, portit laveiksi luokaat!" Mut kultaristillä alttarin Sinä värjyt ja huudat ja huokaat.
Ja ma näen sun surusi kyyneleen Läpi juhlasuitsujen sauhun, Ja mä kuulen sun äänesi sortuneen Yli Kyyrie eleeson-pauhun: "Oi isäni, miks ylenannoitkaan Minut maailman Golgatalle, Vuostuhanten tuskaan ja kuolemaan, Ja pilkan ja pistojen alle!"
LAIVA MERELLÄ.
Kas laiva seilaa Tuoll' ulappaa! Sen silkopinnassa Ylväsnä peilaa Mastoa ylhää, Rautarunkoa, Kanuunaa.
Meren vapaan, laajan Se alleen sortaa, Ja sen kalvon kirkkaan Sen keula murtaa. Ja kuohinat alta Pisarten miljoonain Ne on kulkijan kunniasoittoja vain, Ja ne tunnustaa Majesteettia laivan Ja mastoa ylhää, Rautarunkoa, Kanuunaa.
Ja laivan, laivan on valta! Mut malta —
Käy henkäys ilmassa vienoinen, Se on Jumalan vapaa tuuli. Ja meressä pisara pienoinen Sen tuulosenkuiskeen kuuli. Ja pisarat sadat sen kuulevat, Ja ne miljoonat. Ja värähdys ulappain pintain Se on värähdys pisarten rintain.