Hän toivoi hartaasti, että hänen naapurinsa olisi enemmän torunut ja vähemmän rukoillut.
Naapuruksilla oli yhteinen metsäpalsta, jonka poikki kulki kapea noro. Syys- ja kevätsateilla oli tämä notko melkein pohjattomana rämeenä ja siis pahana esteenä halkojen y.m. ajossa. Aivan helposti olisi siihen voitu saada mukava kapulasilta, mutta se olisi ollut kumpaisenkin talon yhteinen tehtävä, ja kun herra Wisp jyrkästi kieltäytyi rupeamasta sen rakentamiseen, olivat Julionahon entiset omistajat mieluummin särkeneet rekensä ja kiusanneet vetojuhtiansa kuin yksin ryhtyneet työhön. Wisp näkyi miltei tahallansa tartuttavan kuormansa rämeikköön, jossa hän sitten tuntikaudet pieksi läähättäviä härkiänsä, näyttääksensä naapureilleen, minkä he kyllä vähemmälläkin tiesivät, että hän ei ollut kenenkään käskyläinen.
Eräänä päivänä pitkien sateiden jälkeen tarttui Nikon kuorma rämeeseen. Hän huomasi heti, että se oli lujassa kiinni, eikä tahtonut rääkätä juhtia ruoskalla. Kun hän näki, että Wispin härät seisoivat jouten karjapihassa, pani hän Rubenin pyytämään niitä avuksi. Ruben sanoi asiansa nöyrästi ja kohteliaasti, mutta Wisp vastasi:
"Sano isäsi rengille, että minun härilläni on tarpeeksi työtä kotonakin."
Kun Niko purkamalla kuormansa suurella vaivalla oli saanut sen ylös suosta, päästi hän väsyneet härät ikeestä ja käski Rubenin ajaa ne kotiin syömään.
Ei Niko eikä Ruben puhuneet kotona mitään asiasta, sillä he tiesivät, ettei kanteita tahdottu kuunnella.
Seuraavana päivänä olivat herra Liscome ja Niko peltoa kyntämässä. Lepuutellessaan he kuulivat hirveätä melua noromaan kohdalta.
"Taitaapa herra Wisp vuorostaan olla kiinni liejussa", tuumi Niko. "Minä olin eilen pulassa, ennenkuin sain kuormani siitä irti."
"Vai olit", virkkoi herra Liscome. "Otahan nyt härät ja mene apuun; Ei se meitä paljoa viivytä."
Herra Wisp näki Nikon härkineen tulevan mäkeä alas ja ärtyi siitä vielä enemmän. Hän huusi ja kiljuen ruoski härkiään hikipäissään, saadakseen kuormansa irti ennenkuin Niko ennättäisi paikalle; mutta turhaan.