"Ei kiitos, minä haluaisin mieluummin teetä ja voileipää. Minä todella kaipaan vähän hyvää lämmintä teetä. Paljon teetä —." Rose otti mustan plyyshihatun päästään ja ravisti siitä pois lumikinokset. Hiukset olivat hiukan märät hänen otsallaan, ja silloin ne kihartuivat pikku hiukkasen.
Matala hauska kahvila öljyttyine paneeleineen ja puukattoineen oli melkein tyhjä — vain joitakin vanhoja kaljupäisiä liikemiehiä istui syömässä turskaa eräässä nurkassa. Rose ja Torkild istuutuivat sohvakulmaukseen lähelle ovea.
Rose alkoi heti aukoa paketteja ja lajitella joululahjoja. Sohva ja molemmat tuolit olivat tuossa tuokiossa paperin ja pahvirasioiden peitossa.
"Eivätkö ole viehättäviä?" sanoi hän ihastuksissaan nukkeleluistaan.
"Inga saa nämä kullatut kahvikupit. Etkö usko hänen tulevan iloiseksi?
Minä olisin hurmautunut aivan mielettömäksi sellaisista pienenä
ollessani —."
Tee tuotiin, ja Rosen täytyi hiukan koota kaikkia lelujaan.
"Joulu on ihana sittenkin", sanoi hän hiljaa. "Minusta joulu on ihana.
Vaikka minulle itselleni ei tulekaan mitään joulua."
"Me kaksi, joille ei tule joulua", sanoi Torkild. "Kuule — vietetään yhdessä yksi päivä ja koetetaan laittaa joulu."
Rose nyökkäsi.
"Eikö kävisi päinsä, että minä koettaisin saada hankituksi pienen kuusen?" sanoi Torkild. "Sinä voisit koristaa sen? Minun luonani, tarkoitan."
Rose nyökkäsi jälleen. Torkild huomasi hänen välttävän katsoa häneen.