"Ei se ollut mitään. Minä luulin, että sinä olit sittenkin väsynyt minuun. Olin kuullut, näet, että olisit ollut kihloissa Betzyn kanssa —."
"Kuka sitä on sanonut?" kysyi Torkild nopeasti.
"Betzy itse. Eikö se sitten ole totta?"
"Kyllä se on totta." Torkild naurahti. "No mutta eikös se Betzy olekin erinomainen kapine."
Rose katsoi häneen hämmentyneenä:
"Mutta. Kun sinä sanot — tunteneesi sellaista — — minua kohtaan — aina. Sitä minä en ymmärrä."
"Etpä kylläkään ymmärrä", sanoi Torkild hiljaa ja vakavasti kuten äskenkin. Rose odotti, että hän sanoisi vielä jotakin. Mutta Torkild oli vaiti. Käsi leuan alla hän istui ja katsoi eteensä. Kerran häivähti pieni kaukainen ja ohimenevä hymy hänen kasvoillaan.
"Muuten sanoi Betzy, ettei hän uskonut sinun välittäneen hänestä", sanoi Rose hämillään. "Hän sanoi luulevansa sinun tehneen sen uhmalla."
"Siinä Betzy erehtyi." Torkild hymyili jälleen pientä omituista hymyään. "Minä välitin hänestä. Toisella tavalla."
"Voisitko mennä kihloihin jonkun muun kanssa vieläkin? Josta voisit ruveta pitämään — sillä toisella tavalla?" kysyi Rose.