Aksel nyökkäsi.
"Niin — nyt on sielläkin suljettua ja autiota", virkkoi Aksel hetken perästä. "Herra tietää, millaiset ihmiset siellä kulkevat kynnyksen yli seuraavalla kerralla. Ja millaista elämää tullaan viettämään isän talossa, kun se nyt vaihtaa omistajaa."
"Kunpa se norjalais-amerikkalainen ostaisi sen", sanoi Rose.
Aksel jatkoi:
"Sinähän olet muuten ollut siellä enemmän kuin minä. Ja sinulla on ehkä — hyviä muistoja — sieltä."
"Tiedäthän, että on. Meillä oli siellä hauskaa ennen muinoin, Torkildilla ja Doriksella ja minulla. — Mehän olimme kaikki sangen nuoria. Ja ne minun lyhyet kesälomani — jo pelkästään se, että olin vapaa, riitti tekemään kaiken siellä minulle ihan kuin juhlaksi —."
* * * * *
Kun he tulivat hotelliin ja olivat menneet ruokasaliin syömään vähän iltasta, muisti Aksel äkkiä istuneensa syömässä päivällistä veljensä kanssa juuri tämän saman ikkunapöydän ääressä kerran siihen aikaan, kun hän oli vasta tullut Norjaan.
He puhelivat hyvin vähän keskenään aterian aikana. Kun he olivat syöneet ja Aksel ryhtyi tekemään tiliä tarjoilijan kanssa, keskeytti Rose hänet:
"Minun on maksettava yksi tee ja kolme voileipää." Rose ei ollut vielä päässyt savukkeestaan, jonka vuoksi he jäivät istumaan tarjoilijan mentyä.