Aashild-rouva mietti vähän.
"Tuo tuuma on paras jättää täyttämättä, Erlend", hän lausui. "En luule neidon seuraavan sinua hyvällä, ja et kai aio käyttää väkivaltaa."
"Kyllä hän seuraa. Olemme puhuneet tästä monta kertaa — hän on useasti pyytänyt minua viemään itsensä pois."
"Onko Kristiina —!" sanoi Aashild-rouva. Sitten hän nauroi: "Ei sinun silti tule luottaa siihen, että saat hänet kanssasi, kun todella aiot pitää hänen sanastansa kiinni."
"Kyllä", sanoi Erlend. "Ja olin nyt ajatellut, täti, että sinä lähettäisit sanan Jørundgaardiin, pyytäen Kristiinaa luoksesi — viikoksi tai siten, vanhempien ollessa poissa. Silloin ehtisimme Hamariin ennen kuin kukaan huomaa häntä kadonneeksi", selitti hän.
Aashild-rouva vastasi, koko ajan hymyillen:
"Oletko myös ajatellut, mitä meidän on vastaaminen, Bjørnin ja minun, kun Lauritsa tulee vaatimaan meitä tilille tyttärestään?"
"Olen", sanoi Erlend. "Että meitä oli neljä asestettua miestä, ja että neito oli suostuvainen."
"En tahdo auttaa sinua tässä asiassa", sanoi rouva kiivaasti. "Lauritsa on ollut uskollinen ystävämme monta vuotta — hän ja hänen vaimonsa ovat kunnian väkeä, enkä minä tahdo ryhtyä pettämään heitä tai häpäisemään Kristiinaa. Jätä rauhaan se neito, Erlend. Olisi muutenkin jo aika sukumme nähdä sinua toisenlaisissa toimissa kuin kiertämässä maasta toiseen milloin minkin varastetun naisen kanssa —"
"Meidän on paras puhua kahdenkesken, täti", sanoi Erlend lyhyeen.