"Niin, mene sinä vain", sanoi Erlend. "Minä alan kyllästyä koko Husabyn hommaan. Mutta sen minä sanon, että tänä kesänä pitää Ormin lähteä minun kanssani pohjoiseen, — katsotaan, emmeköhän sitten saane kalua tästä Kristiinan lellipojasta. Ei hän ole tuhma", sanoi hän innokkaasti veljelleen. "Hän ampuu tarkasti, tiedätkös — eikä hän ole pelkurikaan — mutta hän on niin hapan ja itsepäinen ja sitten hän on niin vetelän näköinen kuin ei hänellä olisi ydintä luissaan."
"Jos sinä haukut poikaasi usein niinkuin nyt, ei ole ihme, jos hän tulee happameksi", sanoi pappi.
Erlend löi asian leikiksi, nauroi ja sanoi:
"Minä sain usein kestää paljon pahempaa isältäni — enkä minä silti ole tullut happameksi. Mutta olkoon miten hyvänsä — nyt minä olen täällä ja nyt juomme joulu-oluet, koska kerran on joulu. Missä Kristiina on? Mitä puhuttavaa hänellä nyt taas oli sinulle?"
"En minä usko hänellä olleen mitään puhuttavaa minulle", sanoi pappi. "Orm kertoi hänen ikävöineen joulumessuun tänne? —"
"Pitäisi hänen selvitä silläkin, mitä kuulee kotonaan", sanoi Erlend. "Mutta on surku häntä — hän menettää koko nuoruutensa, jos tätä jatkuu." Erlend paukautti kätensä yhteen. "Arveleekohan hyvä Jumala meidän tarvitsevan uuden perillisen joka vuosi —"
Gunnulf katsoi veljeänsä.
"Noo —. En minä tosin tiedä mitä hyvä Jumala arvelee teidän tarvitsevan. Mutta Kristiina tarvitsee ennen kaikkea sitä, että sinä kohtelet häntä hyvin —"
"Niinpä taitaa olla", sanoi Erlend hiljaa.
* * * * *