"Mutta ei yhtäkään kadotettavaksi asti", vastasi Kristiina ja hänen äänensä värähti.
"Älä ole niin huolissasi Gauten tähden — kyllä hän vahvistuu, kunhan kasvaa", sanoi Ulf hiljaa.
"Siinä käy, niinkuin Jumala tahtoo — mutta odottavan aika käy pitkäksi."
Ulf kuuli äidin äänen salatun liikutuksen — ja tuo vankka, tumma mies tuli kumman avuttomaksi.
"Se merkitsee niin vähän, Kristiina — paljon sinä olet saanut aikaan täällä Husabyssä, mutta jos nyt Erlend rupeaa pitämään kahta laivaa — minä en usko, että pohjoisessa syntyy rauha. Sinun miehesi ei osaa pitää puoliaan ja kääntää hyödykseen sitä, minkä hän on voittanut kahtena viime vuonna. On ollut huonoja vuosia, ja sinä sairastelet aina. Jos tätä jatkuu, niin sinä menehdyt viimein, Kristiina. Minä olen auttanut sinua voimieni mukaan talon hoidossa — mutta tämä juttu — tämä Erlendin ymmärtämättömyys —"
"Niin. Jumala tietää", keskeytti hänet Kristiina, "että sinä olet ollut hyvä sukulainen ja ystävä, Ulf. En voi milloinkaan kiittää ja palkita sinua niinkuin tahtoisin —"
Ulf nousi, sytytti kynttilän liedessä, pisti sen pöydällä olevaan jalkaan ja jäi paikalleen selin emäntäänsä. Kristiina oli antanut käsiensä vaipua helmaan — nyt hän alkoi taas keriä lankaa ja liekuttaa kätkyttä.
"Etkö sinä voi lähettää sanaa kotiisi?" kysyi Ulf hiljaa. "Olisi hyvä, jos Lauritsa lähtisi mukaan syksyllä, kun sinun äitisi tulee tänne?"
"En ole aikonut vaivata äitiäni tänne syksyllä. Hän alkaa käydä vanhaksi — ja minä alan makailla liian taajaan pikkutuvan lattialla; en voi pyytää häntä tulemaan luokseni joka kerran" — Kristiina hymyili väkinäisesti.
"Tee se nyt tällä kertaa", vastasi Ulf. "Ja pyydä isääsi tulemaan mukaan — niin voit kysyä häneltä neuvoa näissä asioissa."