Sinä yönä he valvoivat Ormin vuoteen ääressä. Orm houri melkein lakkaamatta — parahteli ääneen ja huitoi pitkillä käsivarsillaan; häntä näkyi kiusaavan pahat näyt. Sanoista ei saanut selvää.
Aamulla Kristiinan voimat loppuivat. Hänen huomattiin taas olleen pikkuisiin päin, mutta nyt siinä kävi hullusti, ja jälkeenpäin hän makasi kauan kuin kuolemanhorroksissa; sitten hän sai ankaran kuumetaudin. Orm oli ollut haudassa yli kaksi viikkoa ennen kuin Kristiina sai kuulla poikapuolensa kuolemasta.
Silloin hän oli niin heikko, ettei ymmärtänyt oikein surrakaan. Hän oli niin veretön ja voimaton, ettei mikään liikuttanut häntä — hän oli tyytyväinen kun sai elää noin vain puolinaista elämää pitkällään viruen. Välillä oli ollut kauhea aika, jolloin naiset tuskin uskalsivat koskea häneen ja pitää huolta siisteydestä ynnä sen sellaisesta — mutta se liittyi kuumehoureisiin. Nyt tuntui niin hyvältä saada hoitoa. Hänen sänkynsä ympärillä riippui monta tuoksuvaa niittykukkaseppeltä, joiden tuli karkottaa kärpäset loitolle — tunturimajojen väki oli lähettänyt ne tuomisiksi, ja ne tuoksuivat niin hyvälle varsinkin silloin kun ilmassa tuntui sateen makua. Erlend toi lapset kerran hänen ympärilleen — Kristiina näki näiden näyttävän kurjilta taudin jälkeen ja huomasi, ettei Gaute enää tuntenut häntä; mutta sekään ei tuntunut pahalta. Hän tajusi vain, että Erlend oli aina hänen luonaan.
Erlend oli läsnä messussa joka päivä ja kävi rukoilemassa Ormin haudalla. Hautuumaa oli seurakuntakirkon vieressä Vinjarissa, mutta jotkut suvun kuolleista pikkulapsista olivat saaneet leposijan Husabyn kappelikirkossa — siinä lepäsivät Erlendin molemmat veljet ja Munan Piispanpojan pieni tytär. Kristiinaa oli usein säälittänyt nuo pienokaiset, jotka nukkuivat aivan yksin kivilattian alla. Nyt oli Orm Erlendinpoika saanut sijansa heidän keskellään.
Toisten pelätessä Kristiinan henkeä vaelsi paikkakunnan läpi kerjäläislaumoja matkalla Nidarosiin Olavin-juhliin. Ne olivat enimmäkseen samoja almunanojia ja vanhoja eukkoja, jotka matkasivat sinne joka vuosi — entiset pyhiinvaeltajat olivat aina runsaskätisiä köyhiä kohtaan, koska näiden esirukoukset kuuluivat olevan erittäin vaikuttavia. Ja he olivat oppineet pistäytymään Skaunissa näinä vuosina, jolloin Kristiina oli elänyt Husabyssä — he tiesivät saavansa kartanossa yösijan, vatsan täydeltä ruokaa ja almun ennen kuin lähtivät jatkamaan matkaa. Palvelusväki tahtoi tällä kertaa ajaa heidät tiehensä, koska rouva makasi sairaana. Mutta kun Erlend, joka oli ollut pohjoisessa kaksi viimeistä kesää, kuuli vaimonsa kestinneen noita kerjäläisiä ennen niin auliisti, hän käski majoittaa nämä taloon ja ruokkia kuten ennen. Ja aamulla liikkui hän itse kerjäläisten parissa toimittaen näille juomaa ja ruokaa, ojentaen almurahat ja pyytäen nöyrästi näitä rukoilemaan Kristiinan puolesta. Moni kerjäläinen itki kuullessaan lempeän emännän makaavan kuolemankielissä. Tämän oli Sira Eiliv kertonut Kristiinan tultua terveemmäksi. Vasta joulun alla vaurastui Kristiina sen verran että saattoi taas kantaa avaimensa itse.
Erlend oli heti lähettänyt sanan Kristiinan vanhemmille hänen sairastumisestaan, mutta nämä olivat kutsuttuina Skogin häihin lähteneet etelään. Palatessaan he tulivat Husabyhyn; Kristiina voi silloin paremmin, mutta oli niin heikko, ettei jaksanut puhua vanhempiensa kanssa paljoa. Hän tahtoi mieluimmin nähdä vain Erlendin vuoteensa laidalla.
Heikkona, vilunarkana ja verettömänä hän pakeni Erlendin terveyden turviin. Vanha verenpolte oli jäähtynyt, kadonnut niin tyystin, ettei hän enää muistanut, millaista oli ollut rakastaa siten; mutta sen keralla oli myös kadonnut viime vuosien rauhattomuus ja katkeruus. Hänen oli mielestään niin hyvä näin — vaikka suru Ormin kuoleman johdosta painoikin heitä molempia raskaasti. Ja vaikka Erlend ei ymmärtänytkään hänen olevan niin huolissaan Gauten tähden, oli heidän sittenkin nyt hyvä. Erlend oli pelännyt kovasti kadottavansa hänet, sen huomasi kaikesta.
Olisi ollut vaikea ja arka tehtävä puhua Erlendille nyt — koskettaa mitään, joka olisi voinut rikkoa rauhan ja ilon heidän väliltään.
Kristiina seisoi tuvan oven edessä ulkona valoisassa kesäyössä talonväen palatessa tansseista. Margret riippui isänsä käsikynkässä. Hän oli niin hepenissään, että sellainen olisi sopinut paremmin hääkemuissa kuin ulkona tanhukentällä, jossa oli kaikenlaista väkeä. Mutta äitipuoli oli kokonaan lakannut puuttumasta Margretin kasvatukseen. Erlend sai tehdä kuten tahtoi tyttärensä suhteen.
Erlendiä ja Margretia janotti, ja Kristiina meni hakemaan heille olutta. Tyttö jäi puhelemaan hetkeksi — hän ja äitipuoli olivat olleet hyviä ystäviä sen jälkeen, kun Kristiina ei enää koettanut opettaa Margretia, Erlend nauroi kaikelle, mitä tytär kertoi tansseista. Mutta viimein lähtivät Margret ja hänen neitonsa parvelle nukkumaan.