Kulkiessaan takaisin pihan yli Kristiina näki kodan katosta kohoavan kipunoita. Palvelustytöt olivat nousseet laittamaan ruokaa kirkkoväelle.
Salissa oli hämärä. Pöydällä olevat kynttilät olivat palaneet loppuun, ja liesi oli melkein musta. Kristiina pani lisää halkoja hiillokseen ja puhalsi siihen. Silloin hän näki Ormin istuvan tuolissaan. Tämä nousi paikalla pystyyn äitipuolen huomattua hänet.
"Hyvä lapsi —!" sanoi Kristiina "Etkö sinä ole isäsi ja toisten kanssa messussa?"
Orm nielaisi pari kertaa ennen kuin sanoi:
"Isä unohti herättää minut. Hän käski minun käydä nukkumaan vähäksi aikaa etelänpuoleiseen sänkyyn ja lupasi herättää minut —."
"Se oli pahasti tehty, Orm", sanoi Kristiina.
Poika ei vastannut. Hetken kuluttua hän sanoi:
"Minä luulin, että sinä olit sittenkin lähtenyt mukaan — kun heräsin, huomasin olevani ihan yksin tuvassa —."
"Minä käväisin kirkossa", vastasi Kristiina. "Uskallatko sinä mennä ulos jouluyönä", kysyi poika. "Etkö tiedä, että henget olisivat voineet viedä sinut"?
"Eiväthän tänä yönä liiku ainoastaan pahat henget, vai mitä", vastasi Kristiina. "Jouluyönä liikkuvat kaikki henget —. Tunsin erään munkin, joka on jo kuollut ja Jumalan kasvojen alla luullakseni, sillä hän oli kovin hyvä. Hän kertoi —. Oletko sinä koskaan kuullut, miten pyhän tallin eläimet puhelivat jouluyönä? Ne puhuivat latinaa siihen aikaan. Kukko kiekui näin: Christus natus est! Ei, en minä muista enää kaikkea. Muut eläimet kysyivät missä, ja pukki mäkätti: Betlem, Betlem — ja lammas määkäisi: Eamus, eamus —"