Avioparin seistessä käsi kädessä kulkivat papit ympäri huonetta, siunasivat talon ja kotilieden, samoin sängyn ja pöydän.
Sitten kantoi eräs naispalvelijoista talon avaimet Erlendille. Tämä kiinnitti raskaan kimpun Kristiinan vyölle — ja oli sitä tehdessään sen näköinen kuin olisi tahtonut samalla suudella. Eräs miehistä toi korkean, kultarenkailla ympäröidyn sarven — Erlend laski sen huulilleen ja joi vaimonsa maljan:
"Onni ja siunaus taloosi, emäntä!"
Ja vieraat melusivat ja nauroivat Kristiinan maistaessa maljasta miehensä jälkeen ja kaataessa loput viinistä tuleen.
Nyt ryhtyivät soittajat toimeen, ja Erlend vei aviovaimonsa kunniasijalle viereensä, kun taas vieraat asettuivat pöytään.
Kolmantena päivänä alkoivat ensimmäiset vieraat lähteä, ja viidentenä päivänä poistuivat viimeiset. Sitten oli Kristiina kahden Erlendin kanssa Husabyssä.
Ensi töikseen hän pani palvelijat kantamaan kaikki vuodevaatteet sängyistä, pesemään ne ynnä seinävieret lipeällä ja viemään pois oljet sekä polttamaan ne. Sitten tuotatti hän uudet oljet ja varusti sängyt tuomillaan vaatteilla. Kesti myöhään yöhön ennen kuin tämä työ oli suoritettu. Mutta Kristiina määräsi tehtäväksi saman kaikkien talossa olevien makuusijojen suhteen ja käski savuttaa kaikki vuodenahat saunassa — palvelustyttöjen oli ryhdyttävä toimeen huomisaamuna ja koetettava saada käsistään niin paljon kuin suinkin ennen pyhiä. Erlend pudisti nauraen päätään — olipas siinä emäntä! Mutta kyllä häntä hävettikin.
Kristiina ei ollut saanut sanottavasti unta ensi yönä, vaikka papit olivat siunanneet hänen sänkynsä. Päälläpäin oli silkkipäällyksisiä patjoja, aivinaisia raiteja ja mitä parhaimpia peittoja ja nahkoja, mutta oljet pohjalla olivat likaiset ja homehtuneet, ja vaatteissa ja komeassa mustassa karhuntaljassa, joka oli ylimmäisenä, oli täitä.
Paljon hän oli jo ehtinyt nähdä näinä päivinä. Kalliiden kudosten alta, jotka peittivät seiniä, ei ollut pesty pois nokea ja likaa hirsistä. Ladot ja aitat ammottivat tyhjinä pitojen loputtua; jauhohinkalot olivat melkein kuin lakaistut. Eikä hän voinut käsittää, miten Erlend aikoi elättää kaikki hevosensa ja suuren karjansa jäljellä olevilla heinillä ja oljilla — lehdeksiä ei ollut edes lampaille.
Mutta eräs aitta oli puolillaan pellavia, jotka oli jätetty silleen — siinä oli varmaankin monen vuoden sato melkein koskematta. Olipa säilynyt myös aitallinen ikivanhoja, pesemättömiä, haisevia villoja, osaksi säkeissä, osaksi levällään permannolla. Kun Kristiina koetteli niitä hyppysissään, rapisi niistä pieniä ruskeita madonmunia — niissä oli ollut sekä koita että matoja.