"Ei, ei, älä jätä minua —!"
"Sitä pikemmin pääset vaivastasi", lohdutti pappi, "kun sinä olet jo noin sairas —"
"En minä tarkoita sitä!" Hän tarttui lujasti Gunnulfin käsivarteen. "Gunnulf —!"
Pappi ei ollut milloinkaan nähnyt sellaista kauhua ihmisen kasvoilla.
"Kristiina — muista toki, ettei sinun tilasi ole pahempi kuin muidenkaan vaimojen —"
"On. On". Hän painoi kasvonsa papin käsivarteen. "Sillä nyt minä tiedän, että Elinen ja hänen lastensa paikka olisi täällä. Erlend oli luvannut olla uskollinen ja naida hänet ennen kuin minusta tuli Erlendin jalkavaimo —"
"Tuon sinä muka tiedät?" sanoi Gunnulf rauhallisesti. "Erlend ei ymmärtänyt itseään silloin. Mutta ymmärräthän sinä, että tuota lupausta hänen oli mahdoton pitää — arkkipiispa ei olisi sallinut ikipäivinä, että nuo kaksi olisivat yhtyneet avioon. Älä suinkaan ajattele, ettei sinun avioliittosi olisi oikeudenmukainen. Sinä olet Erlendin oikea vaimo."
"Oi, minä olin menettänyt kaikki oikeudet elämään aikaa ennen kuin siksi tulin. Ja kuitenkin se on pahempaa kuin luulin. Jospa nyt saisin kuolla eikä lapseni milloinkaan tarvitsisi nähdä päivän valoa — en uskalla nähdä mitä olen tehnyt."
"Herra armahtakoon, Kristiina — sinä et tiedä mitä sanot! Voitko toivoa, että lapsesi kuolisi syntymättä ja kastamatta!"
"Se, mikä on kasvanut minun sydämeni alla, se kuuluu kuitenkin perkeleelle! Se ei saata pelastua! Oi, jospa olisin juonut Elinen tarjoaman juoman — se olisi ehkä sovittanut kaiken, mitä Erlend ja minä olemme rikkoneet. Silloin ei tätä lasta olisi siitetty. Oi, olen ajatellut kaiken aikaa, Gunnulf — että kun joutuisin näkemään, mitä olin kasvattanut itsessäni, silloin ymmärtäisin, että parempi olisi ollut juoda Elinen tarjoama spitaalijuoma kuin johdattaa kuolemaan hänet, johon Erlend oli sitonut itsensä aikaisemmin."