Miesten jouduttua kujaan kyyristyi Kristiina kaiteen yli kuuntelemaan, riensi sitten niin äänettömästi veräjälle kuin taisi, seisahtui sinne tultuaan ja kuulosteli jälleen — nyt hän voi kuulla, kuinka Erlend pani Mustan ravaamaan valtatietä pitkin.
Vähän ajan perästä palasi Ulf takaisin. Hän seisahtui ällistyneenä nähdessään emännän veräjällä. Siunaaman ajan he tuijottivat toisiaan harmaassa hämärässä. Ulf oli paljain säärin töppösissään ja viitta pelkän paidan yllä.
"Mikä nyt on hätänä?" kysyi emäntä kiivaasti.
"Sen kai itse tiedät — minä en sitä arvaa."
"Minne hän lähti ratsastamaan?" kysyi Kristiina jälleen.
"Haugeniin." Ulf vaikeni hetkeksi. "Erlend tuli herättämään minut — sanoi tahtovansa ratsastaa sinne jo yötä myöten — kiire hänellä näytti olevan; oli joitakin asioita täällä talossa, joita hän pyysi minun toimittamaan hänen poissa ollessaan."
Kristiina oli kauan ääneti.
"Oliko hän silloin vihoissaan?"
"Rauhallinen hän oli." Hetken perästä sanoi Ulf hiljaa: "Minä pelkään vähän, Kristiina — etköhän sinä liene sanonut hänelle semmoista, mikä olisi ollut paras jättää sanomatta?"
"Sietäköön Erlendkin kerran, että hänelle puhutaan kuten järkevälle miehelle", vastasi emäntä kiivaasti.