* * * * *

Tänä kesänä oli alituista toraa ja epäsopua Ulf Haldorinpojan ja tämän vaimon välillä. Ulfin velipuolen poika, Haldor Joninpoika, oli keväällä tullut sukulaisensa luo vaimonsa kera; hän oli vasta edellisenä vuonna mennyt naimisiin. Tarkoitus oli, että Haldor nyt rupeaisi asumaan sitä Ulfin taloa, jonka tämä omisti Skaunissa, ja muuttaisi sinne lähtöpäiviltä; mutta Jardtrud kiukutteli siitä, että Ulf oli hänen mielestään luovuttanut talonpidon nepaimelleen liian huokeilla ehdoilla, ja hän arvaili miesten ajatuksena olevan, että Haldor saisi jossain muodossa periäkin tuon talon setänsä jälkeen.

Haldor oli ollut Kristiinan lähettipoikana Husabyssä, ja Kristiina piti paljon tuosta nuoresta miehestä ja hänen vaimostaan, joka oli hiljainen ja miellyttävä nuorikko. Vähän jälkeen juhannuksen sai nuori pari pojan, ja Kristiina antoi äidin asua kutomatuvassa, jossa tämän talon emäntien oli ollut itsensäkin tapana viettää lapsivuodeviikkonsa — mutta Jardtrudia suututti, että Kristiina auttoi synnyttäjää ylimmäisenä apuvaimona, vaikkakin Jardtrud itse oli vielä aivan nuori ja kokematon eikä olisi kyennyt auttamaan synnyttäjää eikä hoitamaan vastasyntynyttä.

Kristiina oli pojan kummina, ja Ulf toimitti ristiäispidot, mutta Jardtrudin mielestä hän oli tuhlannut niihin liikoja ja laskenut liian suuret lahjat sekä lapsen kehtoon että äidin sänkyyn. Lepytteeksi Ulf lahjoitti vaimolleen juhlallisesti paljon kalleuksia irtaimesta omaisuudestaan: kullatun rintaristin ketjuineen, turkisvuorisen viitan, jossa oli iso hopeasolki, kultasormuksen ja rintaneulan. Mutta vaimo vihoitteli, kun mies ei tahtonut antaa hänelle edes sarkaakaan omistamastaan maasta, lukuun ottamatta häiden aikana annettua aviolahjaa — kaiken muun piti mennä hänen velipuolilleen, jollei hän itse saanut lapsia. Ja nyt ruikutteli Jardtrud sitä, että hänen esikoisensa oli kuolleena syntynyt, eikä näyttänyt siltä, että hän enää saisi toisiakaan — hän joutuisi koko laakson nauruksi, varsinkin kun oli itse laajasti puhellut tästä kaikille ihmisille.

Ulfin täytyi pyytää Kristiinalta, että Haldor ja Audhild saisivat asua keittiötuvassa sitten kun nuorikko oli kirkotettu. Siihen Kristiina mielellään suostui. Haldoria hän väitteli, koska tämän näkeminen toi hänen mieleensä niin paljon sellaista, mikä nyt oli kipeätä muistaa. Mutta Audhildin kanssa hän puheli paljon, tämä kun tahtoi väkisin palvella häntä niin paljon kuin osasi. Ja kun lapsi viimein kesällä kääntyi kipeäksi, otti Kristiina sen hoitoonsa nuorelta ja kokemattomalta äidiltä.

Kun nuori pari sitten syksyllä muutti pohjan puoleen, hän kaipasi heitä paljon, mutta eniten kuitenkin pienokaista. Vaikka hän itse tiesikin sen surun järjettömäksi, oli hän kaikkina näinä vuosina tuntenut jonkinlaista tuskaa huomattuaan käyneensä hedelmättömäksi — eikä hän kuitenkaan vielä ollut ikäloppu vaimo, ei vielä nelikymmenvuotiaskaan.

Hänen kamppailussaan kaikkien ikävien muistojen karkottamiseksi oli ollut suureksi huojennukseksi tilaisuus saada hoidella ja auttaa tuota lapsellista nuorikkoa ja tämän pienokaista. Ja vaikka oli ollutkin raskasta nähdä, ettei Ulf Haldorinpojalla ollut sen parempaa siunausta avioliitossaan kuin hänellä itselläänkään, niin oli voutituvan perheasiain sovitteleminen kuitenkin auttanut häntä haihduttamaan raskaita ajatuksiaan.

Sillä Erlendin käyttäytyminen tuona suurena tulvapäivänä oli aiheuttanut, ettei hän enää rohjennut arvaillakaan, minkä lopun hänen oma aviollinen onnettomuutensa saisi. Mies oli kaiken kansan nähden tullut kotiseudulle ja kirkkoon ja sitten jälleen pyyhältänyt tiehensä pohjan puoleen sanomatta vaimolleen sanaakaan tervehdykseksi — se tuntui Kristiinasta niin sydämettömältä käytökseltä, että hän luuli lopulta käyvänsä yhtä välinpitämättömäksi Erlendistä kuin tämä hänestä.

* * * * *

Simon Andreksenpojan kanssa hän ei ollut vaihtanut halaistua sanaakaan kevättulvan aikaisen kohtaamisen jälkeen, jolloin lanko oli tullut auttamaan häntä. Hän kyllä tervehti Simonia ja puheli usein sisarensa kanssa heidän kohdatessaan toisensa kirkolla. Mutta mitä he ajattelivat hänen kotoisista asioistaan ja Erlendin äkkimatkasta Dovrelle, siitä hänellä ei ollut aavistustakaan.