Kristiina istui mykkänä ja kasvot tummanpunaisina.
"Ethän kieltäydy tekemästä hyväkseni sitä, mitä pyydän sinulta nyt, kun kuolen?" kysyi Simon Andreksenpoika.
"En", kuiskasi Kristiina. "Minä tahdon — tehdä sen —"
"On paha pojillesi, Kristiina, että heidän isänsä ja äitinsä välillä on epäsopua", alkoi Simon jälleen puhua. "Tahtoisin tietää, oletko nähnyt, kuinka kovasti se heitä vaivaa. Kiusallista on noille reippaille pojille tietää, että heidän vanhempansa ovat kyläkunnan puheenaiheena."
Kristiina vastasi jäykästi ja matalasti:
"Erlend se lähti pois poikiemme luota — en minä. Ensin menettivät poikani jalansijan niillä seuduilla, missä he syntyivät suureen sukuun ja korkeaan kotiin. Kärsikööt nyt, että kylänjuorut kiertävät heidän kotiaan täällä minun kotilaaksossanikin — minä en ole sitä saanut aikaan."
Simon naurahti ja oli vaiti. Sitten hän lausui:
"Minä en unohda sitä, Kristiina — monesta asiasta on sinulla oikeus valittaa — huonoon asemaan on Erlend saattanut omaisensa. Mutta sinun on muistettava — jos tuo yritys olisi onnistunut, silloin olisivat hänen poikansa nyt hyvissä varoissa ja hän itse tämän valtakunnan mahtavimpia ritareita. Kuninkaanpettäjäksi nimitetään miestä joka epäonnistuu sellaisessa asiassa — mutta jos hän saa sen menestymään, silloin puhuvat ihmiset aivan toisin. Puoli Norjaa ajatteli silloin samoin kuin Erlend — että meille oli hyvin vähän edullista pitää yhteistä kuningasta ruotsalaisten kanssa ja että Knut Porsen pojassa oli varmaankin toisenlaista malmia kuin tuossa liehakossa — jospa olisimme voineet saada Haakon-junkkerin itsellemme hänen nuorella iällään. Monet kannattivat Erlendiä siihen aikaan ja vetivät yhtä köyttä hänen kanssaan — he heittivät irti ja puikkivat piiloon, kun asia tuli julki — niin tekivät minun omat veljeni ja monet muut, joita nyt pidetään kelpo ritareina ja aseenkantajina. Erlendin yksin täytyi kaatua. — Ja siihen aikaan, Kristiina, osoitti miehesi olevansa reipas ja rohkea mies — olkoonpa vain, että hän onkin käyttäytynyt sekä niin että näin ennen ja jälkeen —"
Kristiina istui ääneti ja vapisten.
"Tarkoitan, Kristiina, että jos sinä tuon asian vuoksi olet sanonut miehellesi katkeria sanoja, niin saat niellä ne takaisin sisääsi. Sinun pitäisi toki voida tehdä se, Kristiina — kerranhan pidit kylläkin lujasti Erlendin puolta — et sietänyt kuulla totuuden sanaa hänen käyttäytymisestään sinua kohtaan, kun hän oli menetellyt niin, etten olisi ikinä uskonut kunnian miehen, saatikka korkeasyntyisen herran ja hienon henkivartijan — muistatko, miten tapasin teidät Oslossa? Sen sinä saatoit antaa anteeksi Erlendille sekä silloin että myöhemmin —"