Simon muisti kuulleensa joskus jonkun lukevan nämä sanat. Hänellä ei tosin ollut ollut tapana ajatella paljon tehdessään ristinmerkkiä rintansa tai talonsa ja tavaransa yli. — Hän tunsi itsensä keskeneräiseksi ja huonosti varustautuneeksi eroamaan tästä maailmasta — sai lohduttautua sillä, että oli valmistautunut niin hyvin kuin ehti ripittäytymällä, ja viimeisen voitelun hän oli saanut. Ramborg — mutta hän oli niin nuori, ehkäpä hän tulisi paljon iloisemmaksi toisen miehen kanssa. Hänen lapsensa, ne sai Jumala ottaa turviinsa — ja Gyrd pitäisi uskollisesti ja ymmärtäväisesti huolta heidän parhaastaan. Ja hänen itsensä oli sitten luotettava Jumalaan, joka ei tuomitse ihmistä hänen arvonsa, vaan oman armonsa mukaan.
Päivällä saapuivat Sigrid Andreksentytär ja Geirmund Krukesta. Simon tahtoi silloin, että Kristiina menisi lepäämään, hän kun oli nyt valvonut ja hoitanut häntä niin kauan. "Ja pian käy kiusalliseksi olla minun läheisyydessäni", sanoi hän hymyillen hiukan. Silloin Kristiina puhkesi hetkeksi äänekkäisiin nyyhkytyksiin — sitten hän kumartui ja suuteli jälleen tuota kurjaa ruumista, joka oli jo alkanut hajota.
Simon makasi hiljaa. Kuume ja tuskat olivat nyt paljon lievemmät. Hän makasi ja ajatteli, että kovin kauan ei kai enää kestäisi, ennen kuin hän saisi vapautuksen.
Hän ihmetteli itsekseen, että oli puhunut Kristiinalle sillä tavoin. Ei hän ollut aikonut sanoa hänelle sitä. Mutta hän ei ollut osannut puhua toisin. Väliin se häntä oikein harmitti.
Mutta nyt ehtisivät kylmänvihat kai pian sydämeen asti. Ihmisen sydän se on, joka ensiksi herää eloon äidin kohdussa ja viimeksi hiljenee hänessä. Mutta nyt kai se varmaan jo pian hiljenisi hänessä —
* * * * *
Illalla hän oli houreissa. Pari kertaa hän vaikeroi ääneen, niin että sitä oli kamala kuunnella. Mutta toisin vuoroin hän makasi hiljaa naurellen ja mainiten omaa nimeään, kuten Kristiina luuli — mutta Sigrid, joka istui kumartuneena Simonin yli, kuiskasi hänelle, että veli varmaan puhui eräästä pojasta, heidän serkustaan, jonka kanssa hän oli ollut hyvä ystävä lapsuudessa. Keskiyön aikaan Simon rauhoittui ja näytti nukkuvan. Silloin sai Sigrid houkutelluksi Kristiinan heittäytymään vähän pitkäkseen huoneen toiseen sänkyyn.
Kristiina heräsi huoneessa vallitsevaan levottomuuteen — se oli vähän ennen päivänkoittoa — silloin hän kuuli kuolinkamppailun alkaneen. Simon oli menettänyt puhekyvyn, mutta vielä hän tunsi Kristiinan, sen tämä saattoi nähdä hänen silmistään. Sitten oli ikään kuin jokin teräs olisi murtunut niissä — ne kierähtivät ylös luomien alle. Mutta vielä makasi Simon jonkin hetken koristen elossa. Pappi oli tullut, hän luki rukoukset kuolevan puolesta, ja molemmat naiset istuivat vuoteen vieressä, ja koko talonväki oli huoneessa. Tuntia ennen puolipäivänsoittoa hän vihdoin veti viimeisen henkäyksensä.
Seuraavana päivänä saapui Gyrd Darre ratsastaen Formon pihaan. Hän oli ajanut yhden hevosen pilalle matkalla. Breidinissä ollessaan hän oli jo kuullut veljensä kuoleman, joten hän oli alussa jokseenkin tyyni. Mutta kun sisar heittäytyi itkien hänen kaulaansa, hän veti hänet itseään vasten ja puhkesi hänkin itkemään kuin lapsi.
Ramborg Lauritsantytär makasi Dyfrinissä vastasyntynyt poika rinnallaan, kertoi hän. Kun Gaute Erlendinpoika tuli ja toi sanan, oli hän heti huutanut ääneen, että hän tiesi sen tulevan Simonin kuolemaksi. Sitten hän kaatui lattialle kouristusten vallassa. Lapsi oli syntynyt kuusi viikkoa ennen aikaansa, mutta sen toivottiin sentään jäävän eloon.