"Minä teen niinkuin sinä tahdot, Simon", sanoi Kristiina hiljaa. "Kovilla sanoilla sinä olet tämän minulle sanonut", virkkoi hän hetken perästä. "Ennenkin olet sinä kurittanut minua ankarammin kuin yksikään muu maallikko —"
"Mutta nyt voinkin luvata sinulle, että tämä on viimeinen kerta" — Simonin ääni sai muinoisen hilpeän, kiusoittelevan sävynsä. "Ei, älä toki itke noin, Kristiina — mutta muista, sisareni, että olet luvannut tämän kuolevalle miehelle."
Vielä kerran tuli hänen silmiinsä vanha veitikkamainen välke:
"Tiedäthän, Kristiina — olen joskus ennenkin saanut kokea, ettei sinuun ollut luottamista?"
"Ole hiljaa nyt, rakas", pyysi hän hetken kuluttua, kuunneltuaan Kristiinan katkonaista, katkeraa itkua: "Muistan, että olet ollut meille hyvä, uskollinen sisar, sen voit uskoa. Ystäväthän meistä sittenkin tuli loppujen lopuksi, Kristiinaiseni —"
Iltapuolella Simon pyysi noutamaan pappia. Sira Eirik saapui, ripitti hänet ja antoi hänelle viimeisen voitelun ja ehtoollisen. Hän otti hyvästit palvelusväeltään ja Erlendinpojilta, niiltä viideltä, jotka olivat kotona — Naakkven oli Kristiina lähettänyt Krukeen —; Simon oli pyytänyt saada nähdä Kristiinan lapsia ja sanoa heille hyvästit.
Kristiina valvoi tämänkin yön kuolevan luona. Aamupuolella hän nukahti hetkiseksi. Hän heräsi omituiseen ääneen — Simon vaikeroi hiljaa maatessaan. Tämä liikutti häntä niin valtavasti — kuulla hänen valittavan, hiljaa ja kipeästi kuin onneton, hylätty lapsi, nyt kun hän kai luuli ettei kukaan sitä kuullut. Hän kumartui ja suuteli moneen kertaan Simonin kasvoja. Hän tunsi tukahuttavan kalman hajun lehahtavan jo hänen hengityksestään ja hänen ruumiistaan. Mutta kun päivä valkeni, hän näki hänen silmiensä olevan yhtä elävät ja kirkkaat ja selkeät.
Kristiina näki, että hän kärsi kauheita tuskia, kun Jon ja Sigurd nostivat hänet ylös lakanalla siksi aikaa kun hän korjasi hänen vuodettaan ja laittoi sen niin pehmeäksi ja hyväksi kuin osasi. Ruokaa ei hän ollut huolinut nyt vuorokauteen, mutta häntä janotti kovasti.
Kun Kristiina oli laittanut hänet vuoteeseen, pyysi Simon, että hän tekisi hänen ylitseen ristinmerkin: "Nyt en voi liikuttaa vasempaakaan käsivarttani enää."
— Mutta kun siunaamme ristinmerkillä itseämme tai jotakin, jota tahdomme ristillä suojata, silloin on meidän johdettava mieleemme, kuinka risti tuli pyhitetyksi ja mitä se merkitsee, ja muistettava, että Vapahtajan piinan ja kuoleman kautta sai tämä merkki kunnian ja voiman —