"Ei", sanoi Ramborg. "Minä otan sen syykseni — jos et sinä uskalla."
Kristiina istui tyrmistyneenä.
"Luulen, että et itse tiedä, mitä puhut, sisko", sanoi hän viimein.
"Tiedän kyllä", vastasi Ramborg. "Mutta uskon mielelläni, ettet sinä tiedä sitä. Niin vähän sinä olet ajatellut Simonia, että uskon kernaasti tämän olevan uutta sinulle. Sinä katsoit kyllä, että oli hyvä turvata häneen, kun tarvitsit auttajaa, joka mielellään olisi kantanut vaikka tulista rautaa sinun tähtesi — milloinkaan ei sinulta liiennyt niin monta ajatusta sinne, missä Simon Andreksenpoika seisoi, että olisit kysynyt mitä se hänelle maksoi —. Sain nauttia nuoruudestani, ihan niin — iloisena ja laupiaana nosti Simon minut satulaan ja lähetti minut pois luotaan pitoihin tai huveihin, yhtä iloisena ja laupiaana hän otti minut vastaan kotiin palatessani — taputti minua kuten taputti koiraansa ja hevostansa — ei kaivannut minua, kuljinpa missä hyvänsä —."
Kristiina oli noussut pystyyn — hän seisoi äänettömänä pöydän vieressä. Ramborg väänteli käsiään niin että nivelet naksuivat ja käveli lattialla kävelemistään:
"Jammælt —" sanoi hän vähän rauhallisemmin. "— Olen ymmärtänyt jo vuodet pitkät, mitä hän ajatteli minusta. Näin sen jo silloin, kun hänen vaimonsa vielä eli. Ei silti, että hän tietäisi ilmaisseensa itsensä sanoillaan tai käytöksellään — älä luulekaan! Hän suri Simonia itsekin niin kovasti — tuli minun luokseni tämän tästäkin ja koetti lohduttaa minua — se on tosi, se! Helga se sanoi sitten meille molemmille, että hänen mielestään soveltuisi nyt, jos me —
"Enkä minä tiedä, mitä minun pitäisi odottaa. En tule milloinkaan sen enemmän tai vähemmän lohdutetuksi kuin olen —. Nyt haluan koettaa, millaista on elää sellaisen miehen kanssa, joka on kulkenut vaiti ja ajatellut minua vuodet pitkät. Tiedän liiankin hyvin, millaista on elää sellaisen kanssa, joka kulkee vaiti ja ajattelee toista —"
Kristiina seisoi yhä liikkumatta. Ramborg seisahtui hänen eteensä silmät säkenöiden:
"Sinä tiedät, että se on totta, mitä olen sanonut!"
Kristiina meni ulos huoneesta, ääneti, pää painuksissa. Hänen seisoessaan sateessa pihalla odottaen, että renki taluttaisi esiin hänen hevosensa, tuli Ramborg tuvan ovelle — hän tuijotti vanhempaan sisareensa mustin, vihaisin silmin.