Ei yhtään, niin, ei ainoatakaan lapsistaan hän ollut rakastanut niin kuin tätä pientä kovan onnen lasta. Yksikään ei ollut siinnyt niin suloisessa ja hurjassa onnessa, ei yhtään hän ollut kantanut niin onnellisen odotuksen vallassa. Hän muisteli kuluneita yhdeksää kuukautta; lopulta hän oli vain taistellut henkensä puolesta säilyttääkseen toivonsa ja uskonsa. Hän ei jaksanut menettää tätä lasta — eikä hän jaksanut pelastaa sitä —.
Kaikkivaltias Jumala, Säälin ruhtinatar, Pyhä Olavi — hän tunsi itse, että tällä kertaa ei hyödyttänyt mitään, että hän heittäytyi maahan ja kerjäsi lapsensa elämää —.
Anna meille anteeksi velkamme, niinkuin mekin annamme anteeksi velallisillemme —.
Hän meni kirkkoon joka messupäivä, niinkuin hänen tapansa oli. Hän suuteli ovenpieltä, pirskotti ylleen vihkivettä, kumarsi kuoriholvin yläpuolella olevaa ristiinnaulitunkuvaa. Vapahtaja katsoi alas surullisena ja lempeänä kuolemantuskassaan. Kristus kuoli pelastaakseen murhaajansa. Pyhä Olavi seisoo hänen kasvojensa edessä loppumattomissa esirukouksissa sen kansan puolesta, joka ajoi hänet maanpakoon ja surmasi hänet.
Niinkuin mekin annamme anteeksi velallisillemme —.
Autuas Maaria — lapseni kuolee! Etkö tiedä, Kristiina, että mieluummin olisin tahtonut kantaa poikani ristin ja kärsiä hänen kuolemansa, kuin seisonut hänen ristinsä alla ja nähnyt hänen kuolevan —. Mutta koska tiesin, että sen täytyi tapahtua syntisten pelastukseksi, myönsin sen sydämessäni — myönnyin, kun poikani rukoili: Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät —.
— Niinkuin mekin annamme anteeksi velallisillemme —.
Rukoukseksi ei tule se, mitä sydämessäsi huudat, ennen kuin olet rukoillut paternosterisi vilpittömästi.
Anna meille anteeksi velkamme —. Muistatko, kuinka monta kertaa sinun velkasi annettiin anteeksi? — Katso poikiasi tuolla miesten puolella. Katso häntä, joka seisoo etumaisena näyttäen tuon kauniin nuorukaisparven päälliköltä. Sinun syntisi hedelmä — pian kahdenkymmenen vuoden ajan olet nähnyt Jumalan lisäävän hänen kauneuttaan, mieltään ja miehuuttaan. Katso sääliä — missä on sinun säälisi nuorinta, kotona olevaa poikaa kohtaan —.
Muistatko isääsi, muistatko Simon Darrea?