Toinen nuorista papeista oli puuhaillut piispan juhla-asun esilleottamisessa. Nyt hän laski varovasti kultaristisen hiipan kuorikaavun levitetyille laskoksille, meni alas ja puhutteli vähän isossalaivassa olevaa rahvasta. Ryhmä seurasi sinne hänen jäljessään. Rahvas ja Jardtrud sen mukana menivät ulos, ja kirkonpalvelija sulki ovet.
"Sinä mainitsit miehesi", sanoi piispa katsoen Kristiinaan samoin kuin äsken. "Onko totta, että viime kesänä koetit sopia hänen kanssaan?"
"On, herra."
"Mutta te ette sopineet?"
"Herra — suokaa anteeksi, että sanon sen — mutta minä en ole esittänyt valitusta miehestäni. Minä etsin teitä puhuakseni Ulf Haldorinpojan asiasta —"
"Tiesikö miehesi siitä, että sinä kannoit lasta?" kysyi Halvard-herra; hän näytti olevan vihoissaan toisen huomautuksesta.
"Kyllä, herra", sanoi Kristiina hyvin hiljaa.
"Miten Erlend Nikulauksenpoika sitten sen asian otti?" kysyi piispa.
Kristiina seisoi ja vatvoi alasriippuvan pääliinansa nipukkaa sormiensa välissä — hän katsoi lattiaan.
"Eikö hän tahtonut sopia kanssasi, kun hän kuuli sen?"