"Herra — suokaa anteeksi —" Kristiina oli käynyt hyvin punaiseksi. "Olkoon Erlend-herrani ollut minua kohtaan sellainen tai tällainen — jos hänen tulonsa tänne voi jotenkuten auttaa Ulfin asiaa, niin olen varma, että Erlend rientää tänne hänen luokseen."
Piispa rypisti kulmiaan katsoessaan Kristiinaan:
"Tarkoitatko, että ystävyys tuohon Ulfiin — tai kun asia nyt on tullut julki — - tahtooko Erlend sittenkin tunnustaa omakseen sen lapsen, jonka synnytit keväällä?"
Kristiina kohotti päänsä — hän tuijotti piispaan silmät selällään ja suu puoleksi avoinna. Oli kuin hän vasta vähitellen olisi käsittänyt, mitä piispan sanat merkitsivät. Halvard-herra katsoi häneen vakavasti:
"Tosin on niin, ettei kukaan, paitsi sinun aviopuolisosi, ole oikeutettu vetämään sinua tästä lain eteen. Mutta käsitäthän kai, että niin hyvin hän kuin sinä teette raskaan synnin, jos hän ottaa itselleen isyyden toisen miehen lapseen suojatakseen Ulfia. On parempi teille kaikille, jos olette syntiä tehneet, että synti tulee ripitetyksi ja sovitetuksi."
Väri vaihtui Kristiinan kasvoilla:
"Onko joku sanonut, ettei mieheni — ettei se ollut hänen lapsensa?"
Piispa kysyi hitaasti:
"Tahdotko, Kristiina, uskotella minulle, ettet ole edes tiennytkään, mitä ihmiset puhuvat sinusta ja isännöitsijästäsi —?"
"En ole", Kristiina suoristautui, seisoi pää hiukan taaksepäin heitettynä, kasvot valkeina aaltoilevan emännänpäähineen olla. "Nyt minä pyydän teitä, kunnianarvoisa herra ja isä — jos joku on kantanut pahoja puheita minusta selkäni takana, niin käskekää heidän toistamaan ne minun kuulteni!"