"Nimiä ei ole mainittu", vastasi piispa. "Se on vastoin lakia. Mutta Jardtrud Herbrandintytär on anonut lupaa jättää miehensä ja seurata sukulaistensa mukana kotiin, koska hän syyttää miestään siitä, että tämä on pitänyt yhteyttä toisen, naimisissa olevan naisen kanssa ja siittänyt lapsen hänen kanssaan."
Hetken olivat molemmat vaiti. Sitten sanoi Kristiina jälleen:
"Herra — minä pyydän teitä osoittamaan minulle sen armon, että vaaditte näitä miehiä sanomaan minun kuulteni — että minä olen tuo nainen."
Piispa Halvard katsoi terävästi ja tutkivasti Kristiinaan. Sitten hän viittasi — seurue isostalaivasta tuli ja seisahtui hänen tuolinsa eteen. Halvard-herra lausui:
"Te hyvät Silin miehet olette tänään kääntyneet puoleeni sopimattomaan aikaan ja esittäneet minulle kanteen, joka oikeastaan olisi ollut ensin esitettävä minun asiamiehelleni. Minä mukauduin siihen, koska tiesin, että te tuskin voitte olla niin täysin perillä laista. Mutta tässä on tämä nainen, vaimo Kristiina Lauritsantytär Jørundgaardista, tullut luokseni esittäen omituisen pyynnön — hän pyytää minua kysymään teiltä, rohkenetteko sanoa vasten hänen silmiään, että kylässä on kierrellyt sellainen puhe, ettei hänen miehensä, Erlend Nikulauksenpoika, olisi sen lapsen isä, jonka hän sai keväällä?"
Sira Solmund vastasi:
"Sitä on puhuttu joka talossa ja töllissä tällä seudulla, että tuo lapsi oli siitetty huoruudessa ja sukurutsauksessa emännän ja hänen isännöitsijänsä välillä. Ja meistä näyttää vähän uskottavalta, ettei tämä nainen itsekin tietäisi sellaisen puheen olleen liikkeellä."
Piispa yritti puhua, mutta Kristiina lausui ääneen ja lujasti:
"Niin totta kuin Jumala kaikkivaltias, Neitsyt Maaria ja Pyhä Olavi ja Pyhä Tuomas arkkipiispa minua auttakoot — minä en ole ikinä tiennyt, että tätä valhetta on meistä puhuttu."
"Sitä ei ole helppo ymmärtää — minkä tähden sinun sitten mielestäsi tarvitsi salata niin tarkoin, että kannoit lasta?" kysyi pappi. "Sinä pysyttelit piilossa ihmisiltä ja tulit tuskin ulos huoneestasi koko talvena."