Niin moni seikka kuin näyttikin puhuvan Kristiina Lauritsantytärtä vastaan, ei piispa kuitenkaan sitä uskonut. Hänestä näytti, että nainen oli ollut rehellinen kieltäessään tietäneensä, että häntä epäiltiin suhteista Ulf Haldorinpoikaan. Vaikka hän muistikin, että tämä nainen oli ennen ollut heikko lihan himon houkutuksille — häijyillä juonilla he olivat pakottaneet Lauritsan antamaan suostumuksensa, tämä nainen ja tuo mies, jonka kanssa hän nyt eli epäsovussa —.
Kun tuli puhe lapsen kuolemasta, näki piispa heti, että omatunto soimasi häntä. Mutta jos hän olikin hoitanut huonosti lastaan, niin ei häntä siitä syystä voitu vetää inhimillisen oikeuden eteen. Sen hän sai sovittaa Jumalalle rippi-isänsä määräyksen mukaan. Ja lapsihan voisi olla aviomiehen, vaikka nainen olisikin hoitanut sitä huonosti. Iloiseksi hän ei millään muotoa voinut tulla joutuessaan jälleen huolehtimaan pienestä lapsesta, kun oli jo niin vanha, miehensä jättämä, ja kun hänellä jo oli seitsemän poikaa ennestään huollettavana paljon niukemmissa oloissa kuin mihin he olivat syntyneet. Olisi luonnotonta odottaa, että hän olisi rakastanut tätä lasta erikoisen paljon.
Piispa ei uskonut, että Kristiina oli uskoton vaimo. Vaikka Jumala yksin tietää, mitä hän oli kuullut ja kokenut niinä neljänäkymmenenä vuonna, jotka hän oli ollut pappina ja kuullut rippitunnustuksia. Mutta hän uskoi tuota naista.
Erlend Nikulauksenpojan menettelyä tässä asiassa hän ei voinut selittää muuten kuin yhdellä tavalla. Ei ollut hän välittänyt vaimostaan silloin kun tämä kantoi lasta, ei silloin kun se syntyi, eikä silloin kun se kuoli. Hän ei varmaankaan uskonut olevansa lapsen isä —.
Jäi silloin kysyttäväksi, miten mies toimisi. Nousisiko hän suojelemaan vaimoaan kaikesta huolimatta heidän seitsemän poikansa vuoksi — siten menettelisi kunnian mies. Vai nostaisiko hän, kun tällaista nyt julkisesti puhuttiin, kanteen vaimoaan vastaan. Siitä päästäen mitä piispa oli kuullut Husabyn Erlendistä, ei hänestä näyttänyt olevan syytä luottaa siihen, ettei mies voisi tehdä sellaista.
"Kutka ovat äitisi lähimmät sukulaiset ja langot?" kysyi hän jälleen.
"Jammælt Halvardinpoika Ælinissa on naimisissa hänen sisarensa, Simon
Darren lesken kanssa Formosta. Sitten on hänellä kaksi sedänlasta,
Ketil Aasmundinpoika Skogissa ja hänen sisarensa Ragna, joka on vaimona
Sigurd Kyrningillä. Ivar Gjesling Ringheimissä ja hänen veljensä
Haavard Trondinpoika ovat hänen enonsa poikia. Mutta he asuvat kaikki
niin kaukana —"
"Mutta herra Sigurd Eldjarn Sundbussa — äitisi ja hän ovat sisarusten lapsia. Sellaisessa asiassa täytyy ritarin astua esiin suojelemaan sukulaisnaistaan, Nikulaus! Sinä saat ratsastaa hänen luokseen vielä tänä päivänä ja antaa hänelle tiedon tästä, ystäväni!"
Naakkve vastasi viivytellen:
"Arvoisa herra — ystävyys hänen ja meidän välillämme on ollut heikonlaista. Enkä minä usko, että äidin asiaa auttaisi, jos se mies astuisi puolustamaan häntä. Erlend Eldjarnin suku ei ole suosittu näillä seuduin. Ei mikään vahingoittanut isääni ihmisten arvostelussa enemmän kuin se, että Gjeslingit olivat liittyneet häneen siinä yrityksessä, joka maksoi meille Husabyn ja jossa he menettivät Sundbun."