"Vaiti nyt — mene ulos ja pese itsesi — sinähän valutat verta taikinaan", sanoi emäntä jokseenkin tyynesti.
Ovella tuli Jofrid Fridaa vastaan. Kristiina näki nuoremmasta, että tämä oli varmaan kuullut hänen keskustelunsa palvelustytön kanssa.
"Se raukka puhuu niinkuin ymmärtää. Minä en voi ajaa häntä poiskaan — hänellä ei ole mitään paikkaa, mihin hän voisi mennä." Jofrid hymyili pilkallisesti. Silloin Kristiina sanoi: "Hän on imettänyt kaksi poikaani."
"Gautea hän ei ole imettänyt", vastasi Jofrid. "Sitä hän muistuttaa sekä Gautelle että minulle tämän tästäkin. Ettekö voi saada häntä naimisiin?" kysyi hän terävästi.
Kristiinan täytyi nauraa:
"Etkö luule minun koettaneen. Mutta siinä ei ole päästy koskaan pitemmälle kuin että mies saa puhella aiotun morsiamen kanssa —"
Kristiina ajatteli, pitäisikö hänen käyttää tilaisuutta ja puhua Jofridin kanssa nyt — antaa tämän ymmärtää, että hänen puoleltaan oli vain äidillistä hyväntahtoisuutta odotettavissa. Mutta Jofrid oli vihaisen ja kylmän näköinen.
Muuten näkyi Jofridista nyt selvästi, ettei hän kulkenut yksinään. Sattui sitten eräänä päivänä, että hänen piti puhdistaa höyheniä uusiin pieluksiin. Kristiina neuvoi häntä sitomaan tukkansa liinalla, niin ettei se pölisisi täyteen untuvia. Jofrid solmi päähänsä liinavaatteen.
"Se näyttääkin kai nyt somemmalta kuin paljaat hiukset", sanoi hän naurahtaen.
"Niinpä kaiketikin", sanoi Kristiina lyhyesti.