Gaute ei olisi ikinä voinut maksaa sellaisia sakkoja, se oli selvää, mutta Jofridin myötäjäiset asetettiin siten, että ne menivät tasan. Siten oli kaupan tulos oikeastaan se, että Gaute otti Jofridin saamatta hänen mukanaan paljoakaan enempää kuin mitä tällä oli ollut säkeissään taloon tullessaan, mutta hän antoi Jofridille vakuuskirjan suurimpaan osaan omaisuudestaan vastalahjana ja huomenlahjana, ja hänen veljensä hyväksyivät sen. Mutta kerran hän tulisi saamaan vaimonsa kautta suuret rikkaudet — jollei avioliitto vain jäisi lapsettomaksi, nauroi Ivar Gjesling, ja miehet nauroivat mukana, mutta Kristiina kävi tulipunaiseksi, sillä Jammælt oli kuulemassa kaikkea sitä karkeaa leikinlaskua, mikä nyt seurasi.
Seuraavana päivänä Gaute Erlendinpoika kihlasi Jofrid Helgentyttären, ja sitten kävi Jofrid kirkotettavana sellaisella kunnialla kuin hän olisi ollut aviovaimo — Sira Dag sanoi, että hänellä oli nyt siihen oikeus. Sitten hän lähti lapsineen Sundbuhun ja oli Sigurd-herran suojassa häihin saakka.
Häät olivat kuukauden perästä, juuri juhannuksen jälkeen; ne olivat kauniit ja uhkeat. Seuraavana aamuna antoi Kristiina Lauritsantytär suurella juhlallisuudella avaimet pojalleen, ja Gaute kiinnitti kimpun vaimonsa vyöhön.
Sen jälkeen piti herra Sigurd Eldjarn suuret pidot Sundbussa, ja siellä vannottiin ja vahvistettiin juhlallisesti ystävyys hänen ja hänen orpanainsa, entisten sundbulaisten välillä. Sigurd-herra lahjoitti runsain käsin talonsa kalleuksia sekä Gjeslingeille että kaikille vieraille sukulaisuuden ja ystävyyden läheisyyden mukaan — sarvia, pöytäastioita, koruja, aseita, turkiksia ja hevosia. Ihmiset arvelivat silloin, että Gaute Erlendinpoika oli johtanut tämän morsiamenryöstöasiansa mitä kunniakkaimpaan päätökseen.
IV
Eräänä kesäaamuna vuotta myöhemmin oli Kristiina ulkona vanhan liesituvan kuistilla ja järjesti joitakin siinä olevia työkaluarkkuja. Kuullessaan hevosia talutettavan pihalle hän astui esiin ja katsoi kuistin pienten pylväiden välistä. Eräs talon miehistä talutti esiin kahta hevosta, ja tallin ovella oli Gaute; Erlend-lapsi istui hajasäärin isän hartioilla. Sen pienet vaaleat kasvot katsoivat miehen keltahiuksisen päälaen yli, ja Gaute piti pojan pikku kätösiä omassa suuressa ruskeassa kourassaan leukansa alla. Hän ojensi pojan pihan yli tulevalle palvelustytölle ja nousi ratsaille. Mutta kun Erlend kirkui ja kurotteli isän jälkeen, otti Gaute hänet uudelleen ja asetti hänet eteensä satulankaarelle. Samassa tuli Jofrid tuparakennuksesta.
"Otatko sinä mukaasi Erlendin — mihin sinä aiot lähteä?"
Gaute vastasi lähtevänsä myllylle — se uhkasi mennä virran mukana "-? ja Erlend tahtoo olla isän kanssa, sanoo hän."
"Oletko järjiltäsi —!" Jofrid otti joutuin lapsen itselleen, ja Gaute remahti nauramaan:
"Etköhän luullut, että aioin ottaa hänet mukaani!"