Jo ennen kuin häät oli vietetty, oli Kristiina huomannut, että Gaute vain hyvin vastahakoisesti vastusti Jofridia. Ja hänestä oli tullut mitä taipuisin aviomies.
Anoppi ei kieltänyt, että Gauten monessakin asiassa kannatti kysyä vaimonsa mieltä — Jofrid oli harvinaisen ymmärtäväinen, kykenevä ja ahkera nainen. Eikä hän ollut kevytmielisempi kuin Kristiina itsekään oli ollut — olihan hänkin tallannut maahan tyttärenvelvollisuutensa ja myynyt kunniansa, kun ei voinut saada sitä miestä, joka hänestä tuntui paremmalta kaupalta. Vasta tahtonsa läpi saatuaan oli hänestä tullut mitä kunnioitettavin ja uskollisin vaimo. Kristiina käsitti, että Jofrid rakasti miestään erittäin suuresti — hän oli ylpeä tämän kauneudesta ja loistavasta suvusta; Jofridin sisaret olivat rikkaissa naimisissa, mutta heidän miehiään oli mieluimmin katsottava kuutamottomana yönä, ja heidän esi-isistään oli paras olla puhumatta, sanoi Jofrid ivallisesti. Hän piti innokasta huolta miehensä menestyksestä ja kunniasta, sellaisena kuin hän sen ymmärsi, ja kotona hän hemmotteli miestään minkä kerkisi — mutta jos Gaute yritti olla toista mieltä kuin vaimo pienimmässäkään asiassa, niin myöntyi Jofrid ensin sellaisin ilmein, että Gaute heti horjui — ja sitten Jofrid otti ja puhui hänet toiselle päälle.
Mutta Gaute viihtyi hyvin kaikesta huolimatta. Ei kukaan voinut epäillä, etteikö nuorten yhteiselämä ollut hyvää. Gaute oli iloinen vaimostaan, ja molemmat olivat perin ylpeät pojastaan ja rakastivat sitä määrättömästi.
Nyt olisi siis kaikki voinut olla hyvin. Jollei vain Jofrid Helgentytär olisi ollut — niin, hän oli saita; Kristiina ei voinut sanoa sitä muuksi. Jos hän ei olisi ollut sitä, ei Kristiina olisi pahoitellut, vaikka hän olikin vallanhimoinen.
Jo leikkuuaikana edellisenä syksynä, heti häiden jälkeen, oli Kristiina huomannut työväen olevan tyytymätöntä — vaikka ei kukaan sanonut juuri mitään. Mutta vanha talonemäntä huomasi sen kyllä sittenkin.
Kristiinankin aikana oli voinut tapahtua, että väki oli saanut syödä härskiintynyttä silliä, silavaa niin keltaista ja eltaantunutta kuin tervaslastut sekä pilaantunutta lihaa. Mutta silloin olivat kaikki tienneet, että emäntä kyllä korvasi sen toisella kertaa jollakin erityisen hyvällä, maitopuurolla tai tuoreella juustolla, tai yllätyksenä tarjotulla hyvällä oluella. Ja jos saatiin ruokaa, johon oli tullut sivumakua ja joka oli syötävä pois käsistä, niin käsittivät kaikki, että se oli kuin Kristiinan täyden aitan ylitsevuotamista — ja milloin ihmiset joutuivat tarpeeseen, oli Jørundgaardin yltäkylläisyys koko seudun turvana. Nyt jo tunsivat ihmiset vähemmän varmuutta siitä, että Jofrid osoittautuisi auliiksi ruokaan nähden, jos puutetta syntyisi rahvaan keskuudessa.
Tämä se harmitti anoppia — sillä se tuntui hänestä vähentävän talon ja isännän kunniaa.
Vähät siitä, että hän itse jo tänä ensimmäisenä vuonna oli saanut tuntea, että miniä suosi omiaan paremmin. Jo Pärttylinmessuksi hän sai vain kaksi pukinruhoa niiden neljän sijasta, jotka hänen olisi ollut saatava. Ahma oli tehnyt pahaa tuhoa pikkukarjassa tunturilla viime kesänä, se oli totta — kuitenkin oli Kristiinan mielestä häpeä kitsastella kahden pukin teurastusta niin isossa talossa; mutta hän oli vaiti. Ja sama oli laita kaikessa, mitä hänen oli saatava talosta — syysteurastuksessa, jyvissä ja jauhoissa, hänen neljän lehmänsä ja kahden ratsuhevosensa rehussa — hän sai liian vähän tai huonoa tavaraa. Kristiina huomasi sen pahoittavan ja hävettävän Gautea, mutta tämä ei uskaltanut tehdä mitään vaimolleen eikä niin ollen ollut näkevinään mitään.
Gaute oli yhtä antelias kuin kaikki Erlendin pojat. Veljissä oli äiti kutsunut samaa ominaisuutta tuhlaavaisuudeksi. Mutta Gaute oli uurastaja, ja itse hän oli vähään tyytyväinen — kunhan hänellä vain oli parhaat hevoset ja koirat ja joitakin hyviä haukkoja, niin ei hän muuten tahtonut elää sen kummemmin kuin laakson pikkutilalliset. Mutta jos ihmisiä tuli taloon, oli hän ystävällinen isäntä kaikille vieraille ja antelias kerjäläisille — ja siinä suhteessa hän oli äidin mielen mukainen isäntä: siten oli hänen mielestään elettävä isoisten, jotka asuivat perintökartanoissaan kotiseudullaan: kartutettava tavaraa, ei käytettävä mitään hyödyttömästi, mutta ei myöskään säästettävä, kun rakkaus Jumalaan ja hänen köyhiinsä ja huolenpito suvun kunniasta vaativat jakelemaan tavaraa.
Nyt Kristiina näki, että Jofrid piti eniten Gauten rikkaista ystävistä ja arvossapidetyistä sukulaisista. Tässä näytti kuitenkin Gaute vähimmän taipuvaiselta mukautumaan vaimonsa tahtoon — hän koetti pitää ennallaan tuttavuussuhteensa vanhoihin nuoruuden aikaisiin tovereihinsa — remutovereihin, kuten Jofrid sanoi, ja Kristiina tuli nyt tietämään, että Gaute oli tainnut olla jonkin verran hurjempi kuin hän oli tiennyt. Mutta nuo ystävät eivät tulleet kutsumatta Gauten kotiin sen jälkeen kun hänestä oli tullut nainut mies. Ja vielä ei varmaan yksikään köyhä ollut lähtenyt avutta Gauten luota. Mutta hän antoi paljon vähemmän, kun Jofrid oli näkemässä. Vaimonsa selän takana hän salavihkaa antoi enemmän. Mutta ei voinut tapahtua paljoa Jofridin selän takana.