"Minä olen sinun vertaisesi", huusi Kristiina poissa suunniltaan; "en minä kuulu pyhien sisarten joukkoon — minä olen yksi teistä —"
"Kas kuinka nöyräksi tulit, ämmä", sanoi Arntor ivallisesti. "Sinä pelkäät, huomaan minä. Kunhan kuluu vielä vähän aikaa, niin kutsut itseäsi kernaasti tämän pojan äidin vertaiseksi."
"Siitä asiasta Jumala tuomitkoon — hän kuoli sekä hänen että minun tähteni, ja hän tuntee meidät molemmat. — Missä Steinunn on?"
"Mene hänen hökkeliinsä, niin kyllä löydät hänet", vastasi Arntor.
"No sitten on jonkun toimitettava sana tuolle naisparalle, että hänen poikansa on meillä", sanoi Kristiina nunnille. "Meidän on käytävä häntä tapaamassa huomenna."
Arntor nauraa virnisti, mutta eräs toinen mies huusi vastenmielisesti:
"Ei, ei —. Hän on kuollut", sanoi hän Kristiinalle. "Siitä on kaksi viikkoa, kun Bjarne lähti hänen luotaan ja pani tangon oven päälle. Silloin hän makasi kuoleman kielissä —"
"Makasiko hän —" Kristiina katsoi kauhistuneena miehiin. "Eikö kukaan noutanut pappia hänen luokseen —? Onko — ruumis — siellä — eikä kellään ole ollut sen vertaa sääliä, että olisi tuonut hänet vihittyyn multaan — ja hänen lapsensa te tahdoitte —"
Naisen kauhistus näytti saavan miehetkin aivan suunniltaan kauhusta ja häpeästä. He huusivat sekaisin yhteen ääneen; kaikkien muiden yli kuului yksi ääni:
"Nouda hänet itse, sisar!"