"Kyllä! Kuka teistä lähtee mukaani?"
Ei kukaan vastannut. Arntor huusi:
"Sinä saat kyllä mennä yksin."
"Huomenna — heti kun päivä valkenee, — me noudamme hänet, Arntor — itse ostan hänelle leposijan ja sielumessun —"
"Mene sinne, mene nyt yöllä — sitten uskon, että te olette tupaten täynnä pyhyyttä ja hyvettä —"
Arntor oli työntänyt naamansa ihan liki hänen kasvojaan. Kristiina sysäsi nyrkkinsä hänen naamaansa päästäen äänekkään raivon ja pelon nyyhkytyksen.
Ragnhild-rouva meni ja asettui Kristiinan rinnalle koettaen saada sanotuksi jotakin. Nunnat huusivat, että huomenna noudettaisiin kuollut hautaan. Mutta paholainen näytti vieneen Arntorin järjen, hän huusi yhä huutamistaan:
"Mene nyt — niin uskomme Jumalan laupeuteen —"
Kristiina suoristautui valkoisena ja jäykkänä:
"Minä menen."