Hän nosti lapsen ja antoi sen sisar Torunnin syliin, työnsi miehet sivulle ja juoksi veräjää kohti nopeaan ja kompastellen mättäisiin ja multakasoihin nunnien rientäessä valittaen perässä ja sisar Agneksen huutaessa, että hän tahtoi tulla mukaan. Abbedissa pudisti yhteenliitettyjä käsiään, että Kristiina pysähtyisi, mutta hän näytti olevan aivan suunniltaan.
Samassa syntyi kovaa hämminkiä pimeässä hautuumaan veräjän luona — seuraavassa tuokiossa kysyi Sira Eilivin ääni, kuka täällä piti kokousta. Hän astui esiin lyhdynvaloon — he näkivät, että hänellä oli kirves kädessä. Nunnat keräytyivät hänen ympärilleen, miehille tuli kiire puikkia pois pimeässä, mutta veräjällä he kohtasivat miehen, jolla oli paljastettu miekka kädessä. Syntyi jonkinverran temmellystä ja aseidenkalinaa, ja Sira Eiliv huusi sinnepäin, että voi jokaista, joka nyt loukkaa kirkkomaan rauhaa. Kristiina kuuli jonkun sanovan, että se oli Credokujan väkevä seppä — kohta sen jälkeen sukelsi pitkä ja hartiakas, valkotukkainen mies esiin hänen vierestään. Se oli Ulf Haldorinpoika.
Pappi ojensi hänelle kirveen — hän oli lainannut sen Ulfilta. Hän otti
Tore-pojan nunnalta ja lausui:
"On jo sivu puoliyön — kuitenkin on parasta, että seuraatte minua kirkkoon kaikki; näistä asioista tahdon saada selvän vielä tänä yönä."
Ei kukaan ajatellutkaan olla tottelematta. Mutta kun he olivat tulleet tielle, erkani yksi harmaanvalkea naishahmo parvesta aikoen poiketa metsään vievälle polulle. Pappi huusi ja käski häntä tulemaan muiden mukana. Kristiinan ääni vastasi pimeästä — hän oli jo ehtinyt vähän matkaa polulle:
"Minä en voi tulla, Sira Eiliv, ennen kuin olen täyttänyt lupaukseni —"
Pappi ja jotkut muut lähtivät juoksemaan. Kristiina seisoi aitaan nojaten, kun Sira Eiliv saavutti hänet. Pappi kohotti lyhtyä — Kristiina oli hirveän kalpea kasvoiltaan, mutta kun pappi katsoi hänen silmiinsä, näki hän, ettei tämä ollut tullut hulluksi, niinkuin hän ensin oli pelännyt.
"Tule kotiin, Kristiina", sanoi hän. "Huomenna lähdemme sinun mukanasi sinne, jotkut miehet — minä lähden itse sinun mukanasi sinne —"
"Minä olen antanut sanani. Minä en voi mennä kotiin, Sira Eiliv, ennen kuin olen tehnyt mitä olen luvannut."
Pappi seisoi hetkisen. Sitten hän lausui hiljaa: