Kristiina vastasi nopeasti aikovansa saattaa tytöt perille asti — hänen oli puhuttava pari sanaa sisarensa kanssa tänä iltana.
"Ivar ja Skule voivat mennä äidin mukana ja saattaa kotiin — jos minä saan tulla teidän kanssanne, isä", sanoi Gaute.
Erlend nosti Ulvhild Simonintyttären syliinsä hyvästiksi. Ja koska tyttö oli hyvin kaunis ja raikkaan näköinen punaisine poskineen, jotka hohtivat ruskeiden kiharoiden ja valkoisen nahkahilkan keskeltä, hän suuteli lasta ennen kuin laski hänet maahan ja kääntyi sitten palatakseen kotiin Gauten kanssa.
Nyt, kun Erlendillä ei ollut muuta huolehdittavaa, oli hän aina poikainsa kanssa. — Ulvhild tarttui tätinsä käteen ja kulki vähän matkaa sievästi — sitten hän taas lähti juoksuun ja ryntäsi Ivarin ja Skulen keskeen. Hän oli todellakin kukoistava lapsi — mutta vallaton ja raisu. Jos heillä olisi ollut tytär, olisi Erlend varmaan myös aina leikkinyt sen kanssa —.
* * * * *
Kun he astuivat Formon tupaan, oli Simon siellä vain pienen poikansa kanssa. Hän istui kunniaistuimella pitkän pöydän keskikohdalla katsellen Andresta; lapsi oli polvillaan ulkopuolisella penkillä ja leikki vanhoilla puunauloilla koettaen saada niitä kestämään pystyssä nuppupuoli alaspäin. Ulvhild huomasi tämän ja unohti mennä tervehtimään isäänsä; hän kipusi penkille veljensä viereen, tarttui poikasta niskaan ja alkoi takoa hänen päätään pöytää vasten huutaen, että ne olivat hänen naulansa, isä oli itse antanut ne hänelle.
Simon nousi erottamaan lapsia; silloin hän tuli sysänneeksi maahan pienen kivivadin, joka oli hänen kyynärpäänsä kohdalla. Se putosi maahan ja särkyi.
Arngjerd ryömi pöydän alle ja keräsi kokoon kappaleet. Simon otti ne häneltä, katsoi niitä ja sanoi hyvin onnettomana: "Taitaapa nyt äiti suuttua!" Se oli pieni, kaunis, hohtavan valkoinen kuvallinen kivivati, jonka herra Andres Darre oli tuonut Ranskasta; Helga oli saanut sen häneltä perinnöksi, mutta oli antanut Ramborgille, selitti Simon; naiset pitivät sitä hyvin suurena kalleutena. Kuullessaan samassa vaimonsa liikkuvan porstuassa piilotti Simon kätensä selän taakse.
Ramborg tuli sisään ja tervehti sisartaan ja sisarenpoikia. Hän riisui vaipan Ulvhildin yltä, ja tyttö juoksi syleilemään isäänsä.
"Oletpas sinä hieno tänään, Ulvhild — hopeavyö näin arkena, tarkoitan —", sanoi Simon, mutta ei voinut koskea lapseen, kun hänen kätensä olivat täynnä vadinkappaleita.