Kristiina käännähti ja juoksi portaita alas. Simon seurasi perässä ja kuuli sieltä pari kolme korvatillikkaa. Kristiina seisoi parven alla rytyyttäen poikaansa hartioista.
Lapset katsoivat maahan punaisina, puhumatta, uhmailevina.
"Kylläpä sinä käyttäydyt kauniisti vieraisilla — tuotat kunniaa isällesi ja minulle —"
Gaute katsoi maahan. Hän vastasi hiljaa ja vihaisesti äidilleen:
"Hän sanoi — en tahdo sanoa sitä uudelleen —"
Simon otti tytärtään leuasta ja pakotti hänet katsomaan silmiin.
Arngjerd tuli yhä punaisemmaksi ja räpytti silmiään isän katseen edessä.
"Niin" — hän kiskaisi itsensä irti — "minä sanoin Gautelle, että hänen isänsä oli pahantekijä ja maankavaltaja — mutta hän sanoi ensin teistä, isä — että te, te, isä, olette kavaltaja ja että te saatte kiittää Erlendiä siitä, että elätte nyt rauhassa rikkauksienne keskellä."
"Luulin sinua täysikasvuiseksi — en olisi luullut, että sinä viitsit ärtyä lasten puheista, niin että unohdat sekä hyvät tavat että sukulaissovun." — Hän työnsi tytön vihaisesti luotaan, kääntyi Gauten puoleen ja kysyi hyvin kireästi:
"Mitä sinä tarkoitit sillä, ystäväiseni, että minä olen kavaltanut isäsi? Olen jo ennenkin huomannut, että sinä olet vihainen minulle — nyt sinun on sanottava, mistä se johtuu?"
"Sen te tiedätte!"