"Kyllä kai sinä saat vastauksen häneltä", sanoi Erlend pilkallisesti ja kannusti hevosensa; Simon hypähti sivuun. Toinen kiiti pois kartanosta.
Puolitiessä pihaa kohtasi Simon Kristiinan; tällä oli päällysvaippa yllä. Gaute kulki hänen rinnallaan kantaen heidän vaatepussiaan. Ramborg saattoi sisarta.
Poika nosti katseensa aran ja hämmästyneen näköisenä. Sitten hän katsoi toisaanne. Mutta Kristiina kiinnitti suuret silmänsä rävähtämättä Simoniin — ne olivat tummat surusta ja vihasta:
"Miten saatoit uskoa, että Erlend olisi voinut pettää sinut näin!"
"Minä en uskonut mitään", sanoi Simon kiivaasti. "Luulin tuon pojannaskalin loruavan joutavia —"
"Ei, Simon — en tahdo, että lähdet saattamaan", sanoi Kristiina hiljaa.
Simon huomasi, että Kristiina oli sanomattoman loukkaantuneen ja surullisen näköinen.
* * * * *
Simonin jäätyä illalla yksin vaimonsa kanssa tupaan, jossa he nyt riisuutuivat tyttärien nukkuessa toisessa sängyssä, kysyi Ramborg äkkiä:
"Etkö tiennyt mitään tästä, Simon?"