"Erlend — vastaa minulle — kuuluiko minun veljeni teidän liittoonne?"
"Ehkä tahdot käydä miekkasille yksin tein —?" Sanat pusertuivat hampaiden välistä, ja Simon tunsi, että toinen vapisi kauttaaltaan heidän painiessaan.
"Sitä minä en tahdo, kyllä sinä sen tiedät." Simon päästi hänet ja vaipui pihtipieltä vasten. "Erlend — iankaikkisen Jumalan nimessä — sano, niinkö on asia!"
Erlend talutti pihalle Mustansa, jolloin Simonin täytyi väistyä ovelta. Muuan palvelusintoinen renki toi satulan ja suitset, Simon otti ne häneltä ja lähetti miehen pois; sitten Erlend otti ne Simonilta.
"Erlend — voithan sinä sanoa sen nyt — minulle!" Hän ei tiennyt itsekään, miksi hän pyysi ja rukoili kuin henkensä edestä. "Erlend — vastaa minulle — Kristuksen kärsimyksen nimessä vaadin minä sinua vastaamaan — kuuletko!"
"Voit jäädä entiseen uskoosi", sanoi Erlend hiljaa ja viiltävästi.
"Erlend — minä en ole uskonut — mitään —"
"Minä tiedän mitä sinä olet uskonut." Erlend hypähti satulaan. Simon tarttui hevosen päähän, ja se alkoi tempoa ja heittelehtiä levottomasti.
"Päästä irti — taikka jäät alle", sanoi Erlend.
"Sitten minä kysyn Gyrdiltä — ratsastan etelään huomispäivänä —
Jumalauta, Erlend, sinun on sanottava —"