Erlendillä oli ollut hallussaan Simonin sinetti vähän aikaa sinä keväänä — langokset olivat yhdessä kaupanneet Lauritsan Veøyssa omistamaa meripalstaa Holmin luostarille. Erlend oli itse sanonut, että se taisi olla laitonta, mutta asiasta ei syntynyt jälkilaskuja. Hän oli näyttänyt Kristiinalle sinettiä ja sanonut, että Simonin olisi kannattanut hankkia uusi, jossa olisi ollut kauniimpi kaiverruskuvio — kaikki kolme veljestä olivat laittaneet itselleen isänsä sinetin jäljennöksen, nimikirjoitus vain oli erilainen. Mutta Gyrdin oli paljon parempaa työtä, sanoi Erlend.
— Gyrd Darrelta oli Erlend tuonut terveisiä molemmilla viimeisillä kerroilla etelästä palattuaan. Kristiina muisti, että häntä oli ihmetyttänyt, että Erlend kävi Gyrdin luona Dyfrinissä — he olivat nähneet toisensa yhden ainoan kerran Ramborgin häissä. Ulf Saksenpoika oli Gyrdin lanko, Ulf oli kuulunut salaliittolaisiin —.
"Sinä olet nähnyt väärin, Gaute", sanoi Simon matalalla, mutta varmalla äänellä.
"Simon!" Kristiina tarttui vaistomaisesti miehensä käteen. "Muista, sinun merkkiäsi käyttävät useammat —"
"Pidä suusi! Joko sinäkin —" Erlend riuhtaisihe irti vaimostaan tuskaisesti parahtaen ja syöksyi alas tallia kohti. Simon lähti perästä:
"Erlend — oliko se veljeni —?"
"Lähetä hakemaan poikia — ja tulkaa sitten perästä", kääntyi Erlend huutamaan vaimoaan kohti.
Simon saavutti hänet tallin ovessa ja tarttui häntä käsivarteen:
"Erlend — oliko se Gyrd —?"
Erlend ei vastannut, vaan koetti vääntäytyä irti. Hänen kasvonsa olivat kummalliset, itsepintaiset ja tuhkanharmaat.