"Niin —. Gaute ei ole ikinä saanut semmoista selkäsaunaa kuin silloin. Ja kaikki johtui siitä, että he kiistelivät esi-isistään — Reidar Birkebeinistä ja kuningas Skulesta ja piispa Nikolaksesta." Erlend pudisti päätään. "Mutta älä nyt enää ajattele koko asiaa, lanko — on parasta, että unohdamme sen niin pian kuin suinkin —"
"Minä en voi unohtaa!"
"Olehan nyt, Simon!" Erlend lausui sen kuin moittien, lempeän ihmettelevästi. "Eihän sitä kannata ottaa niin raskaasti —!"
"Mutta minä en voi, etkö kuule! Minä en ole yhtä hyvä kuin sinä!"
Erlend katsoi häneen hölmistyneenä.
"Nyt minä en ymmärrä mitä sinä tarkoitat?"
"Minä en ole niin hyvä kuin sinä! Minä en voi yhtä helposti unohtaa niitä, joille olen tehnyt vääryyttä."
"En ymmärrä mitä sinä tarkoitat", sanoi toinen kuten äsken.
"Tarkoitan —" Simonin kasvot olivat aivan tuskan ja epätoivon vääristämät; hän puhui matalalla äänellä, aivan kuin olisi tukahuttanut halunsa huutaa. "Tarkoitan —. Olen kuullut sinun puhuvan niin kauniisti laamanni Sigurdista, Steigenin herrasta, tuosta vanhasta miehestä, jolta sinä ryöstit vaimon. Olen nähnyt ja ymmärtänyt sinun rakastaneen Lauritsaa täydellä pojan rakkaudella. Enkä ole milloinkaan huomannut sinun kantavan kaunaa minua kohtaan siksi, että — houkuttelit minulta morsiameni —. Minä en ole niin jaloluontoinen kuin sinä — minä — minä kannan kaunaa sitä miestä kohtaan, jolle minä olen tehnyt vääryyttä —"
Kasvot jännityksestä kalpeankirjavina hän tuijotti toista silmiin.
Erlend oli kuunnellut häntä suu auki.