"Ja sinä olet niin lempeäkielinen, rakas vaimoni", sanoi Erlend hymyillen, "että ymmärrän sinun tahtovan nuhdella minua. Kun minä olin Naakkven iässä, tein ensimmäisen Vargøyn-matkani. — Jos Ingebjørg-rouva olisi pysynyt suopeana ja uskollisena", puhkesi Erlend kiihkeästi puhumaan, "olisin lähettänyt hänen palvelukseensa Naakkven ja Gauten — Tanskassa olisi kaksi asetaitoista uskalikkoa voinut päästä eteenpäin —"
"En minä luullut", sanoi Kristiina katkerasti, "synnyttäessäni sinulle poikasi, että heidän täytyisi hakea leipänsä vieraasta maasta."
"En minäkään luullut", sanoi Erlend. "Mutta ihminen päättää, Jumala säätää, sanotaan —"
* * * * *
Nähdessään Erlendin ja poikien, näiden varttuessa, käyttäytyvän aivan kuin heidän puheensa olisivat olleet yläpuolella naisen käsityskyvyn, Kristiina huomasi, ettei se ainoastaan loukannut hänen sydäntään. Hän oli myös huolissaan Erlendin varomattomista puheista — Erlend ei muistanut koskaan, että pojat olivat vielä melkein lapsia.
Ja sitten noilla pojilla, vaikka he olivat niin nuoria — Nikulaus oli seitsentoistavuotias, Bjørgulf täytti kuusitoista ja Gaute oli viisitoista syksyllä — oli kaikilla kolmella sellainen tapa seurustella naisväen kanssa, että se herätti mitä suurinta levottomuutta.
Ei ollut tosin tapahtunut mitään erikoista, johon olisi voinut iskeä kiinni. Pojat eivät juosseet naisten jäljissä, eivät olleet milloinkaan raakoja eivätkä säädyttömiä suustaan, eikä heitä miellyttänyt palvelijoiden karkea leikinlasku tai näiden kuulemat likaiset juorut. Siinä suhteessa oli tosin Erlendkin aina ollut säädykäs ja siivo — Kristiina oli nähnyt hänen häpeävän puhetta, jolle hänen isänsä ja Simon saattoivat nauraa sydämellisesti. Mutta Kristiina oli silloin hämärästi tuntenut, että nuo kaksi nauroivat sillä lailla kuin talonpojat nauravat tarinoille tyhmästä paholaisesta — jollaisista tarinoista oppineet miehet, jotka tuntevat paremmin tämän kavalat juonet, eivät pidä.
Ei Erlendkään voinut syyttää itseään siitä, että hän olisi juoksennellut naisten jäljissä — vain ne, jotka eivät tunteneet häntä, saattoivat sanoa häntä höllätapaiseksi siinä mielessä, että hän olisi houkutellut naisia luokseen ja ehdoin tahdoin vietellyt heidät. Mitä häneen, Kristiinaan tuli, ei hän ollut milloinkaan voinut väittää Erlendin saaneen tahtoaan läpi käyttämällä viekoituskeinoja, petosta tai väkivaltaa. Ja hän oli varma siitä, ettei Erlendin ollut tarvinnut viekoitella noita kahta muutakaan naista, joiden kanssa hän oli harjoittanut syntiä. Mutta kun kevytmieliset naiset tekivät hänelle vallattomia, vietteleviä eleitään, kävi Erlend aivan kuin uteliaaksi koiranpenikaksi — koko mies oli silloin salatun holtittoman kevytmielisyyden vallassa.
Ja surukseen hän oli nyt huomaavinaan, että Erlendin pojat olivat tässä asiassa isänsä kaltaiset — he unohtivat aina ottaa lukuun sen, mitä ihmiset tulisivat sanomaan, ennen kuin jo toimivat — jälkeenpäin se kiusasi heitä kovastikin. Ja kun naiset hymyilivät heille ja osoittivat heille suopeutta, eivät he käyneet aroiksi tai jäykiksi, kuten useimmat siinä iässä olevat pojat, vaan hymyilivät vastaan ja juttelivat ja käyttäytyivät niin vapaasti kuin olisivat olleet kuninkaan kartanossa ja oppineet hovitapoja. Kristiina pelkäsi heidän vielä joutuvan onnettomuuksiin ja vaikeuksiin pelkästä viattomuudesta — rikkaat kartanonemännät ja -tyttäret ja köyhät palvelusnaiset olivat kaikki Kristiinan mielestä liian hemmottelevia noita kauniita nuorukaisia kohtaan. — Mutta jos joku perästäpäin kiusasi heitä jonkun naisen nimellä, he julmistuivat samoin kuin muutkin heidän ikäisensä. Pahin kiusoittelija oli Frida Styrkaarintytär — tämä oli aika letukka iästään huolimatta, hän ei ollut näet monta vuotta nuorempi itse kartanonrouvaa — ja hänellä oli ollut kaksi äpärälasta, joista viimeiselle oli ollut vaikea löytää isää. Mutta Kristiina oli säälinyt tuota raukkaa, ja koska hän oli hoitanut hellästi ja hyvin sekä Bjørgulfia että Skulea näiden ollessa pieniä, oli Kristiina koettanut olla anteeksiantavainen — joskin häntä harmitti, että tuo vanha ihminen aina puhui pojille nuorista neidoista.
Kristiina ajatteli siis, että oli parasta saada pojat naitetuksi nuorella iällä. Mutta hän tiesi, ettei se ollut helppoa — ne miehet, joiden tyttäret olisivat olleet Naakkven ja Bjørgulfin vertaisia suvultaan ja syntyperältään, eivät olisi pitäneet heitä kyllin rikkaina. Ja heidän isänsä kärsimä tuomio ja kuninkaan epäsuosio oli oleva esteenä, jos pojat yrittäisivät parantaa asemaansa jonkun valtaherran palveluksessa. Hän muisteli katkerana aikoja, jolloin Erlend ja Erling Vidkuninpoika olivat suunnitelleet Nikulauksen ja jonkun drotsin tyttären välistä naimaliittoa.