Hänestä oli äkkiä niin vastenmielistä koskea tuohon poikaan — joko hän ei hennonnut häiritä tätä, tai ei jaksanut nukkua hänen vieressään juuri nyt.
Eteläinen sänky oli tyhjänä, vaikka sänkyvaatteet oli korjattu ulos, ja oljet, joiden päällä Ingunn oli nukkunut, poltettu.
Olav meni kamarin ovelle ja työnsi sen auki — sieltä puhalsi jäinen kylmyys ja omituinen, aivan kuin jäätynyt ja ummehtunut juuston ja suolakalan haju; he olivat säilyttäneet ruokaa kamarissa talven aikana ja pitäneet oven suljettuna tupaan, että lämmin olisi pysynyt siellä paremmin, mutta tila oli aina valmiina vieraiden varalta.
Olav seisoi hetken aikaa käsi vanhalla oven kamanalla. Hän tunsi sormiensa alla pintaa peittävät veistoskoristeet — Gunnar-tarun käärmekiekurat.
Sitten hän meni sisään — törmäsi pyttyjä ja astioita päin, kunnes löysi sänkyyn. Hän nousi vuoteeseen ja paneutui siihen — sulki silmänsä pimeän peitoksi ja valmistautui kohtaamaan yötä ja unettomuutta.