Vanhat tammet seisoivat pienine, punaisenruskeine lehtisilmuineen leudossa ilmassa ja ruoho pisti päätään valkoisen, kuihtuneista lehdistä muodostuneen kuoren läpi kaikkialla, mihin aurinko vain pääsi. Vieläpä suurilla maakivilläkin, jotka keräsivät lämpöä, sinersi isoja orvokkikimppuja. Olav oli heittäytynyt mäelle, ja Baard, joka istui ystäväänsä katsellen, mietti hänen varmaankin olevan jo kuoleman kynnyksellä. Hän oli harmaa ja kuihtunut silmät hailakat kuin vetinen maito, valkuaiset keltaiset hiusten ja parran kaunis hopeamainen kiilto oli kuin pois pyyhkäisty. Silloin Baard virkkoi:
»Sinä tiedät kyllä, lanko, Torgrim ja minä kyllä pidämme huolta Ceciliasta ja hänen omaisuudestaan niin hyvin kuin taidamme, jos hän sattuisi yksinkin jäämään. Mutta nythän sinun koko omaisuutesi jää hänelle Eirikin mentyä luostariin. Ja isäntä hoitaa sentään paremmin kuin muut —»
Olav nyökäytti.
Hän kyllä tiesi sen. Tarkoittakootpa lapsen holhoojat miten hyvää tahansa — omaisuus hyötyy sittenkin parhaiten omistajan käsissä. Jos Jørund saisi Cecilian, muuttaisivat he Hestvikeniin heti hänen kuoltuaan tai tultuaan vanhuuttaan kykenemättömäksi yksin sitä hoitamaan; Gunnarsbyssä oli jo kaksi naimisissa olevaa poikaa. Varmaankin huhu perillisen munkiksi rupeamisesta oli saanut veljekset lähtemään kosioretkelle nyt. Mutta jos nuoret kerran olivat jo kesällä rakastuneet toisiinsa, kuten Eirik sanoi, rakastaisi Jørund häntä tuskin vähemmän saatuaan talon hänen kanssaan. Ja kaikkia rypungilaisia sanottiin toimeliaiksi ja viisaiksi isänniksi, Baard sanoi —.
Olav oli itse ajatellut, että lapsi voisi jäädä yksin ennen kuin aavistetaankaan; hän oli ollut tänä keväänä niin huonossa kunnossa. Cecilia olisi kyllä Baardin ja Signen hoivissa hyvissä käsissä, ja vaikka hän oli niin nuori, hän oli sittenkin järkevä. Mutta isän mielessä asusti sentään huoli — se, mikä saattoi hänessä olla perittyä sekä äidiltä että häneltä itseltäänkin, Jumala varjelkoon!
»Sinä siis kehoitat, minun ymmärtääkseni», Olav virkkoi hiljaa.
»Hm — en nyt sitäkään», Baard vastasi. »Mutta asiain näin ollen, kun
Eirik on poissa, en sinua kielläkään, Olav!»
* * * * *
Kun Aake Kolbeininpoika esitti veljesten asian, Olav kuunteli häntä ystävällisesti ja näytti olevan myöntyväinen. Päätettiin loppujen lopuksi viettää kihlajaiset Hestvikenissä iltaa ennen Pyhän Columbanin messua, ja morsian vietäisiin Gunnarsbyhyn neljä päivää ennen Laurinmessua.
* * * * *