»Rauden kantaa sekä Gunhildin että minut», Eirik virkkoi rauhallisesti, »kunnes me saamme matkan varrelta sinulle hevosen.»
Eldrid nauroi vain.
»Teetkö sinä sitten kevättyöt täällä ilman hevosta?» Eirik kysäisi vähän ajan kuluttua. »Vai lainaatko sinä naapurilta hevosen?»
»Minulla on kuokka ja lapio», Eldrid vastasi lyhyesti. »Ja tadikko sekä selkäkori.»
Eirik sai tietää hänen asuvan täällä yksinään, kanssaan äsken näkemänsä vanha eukko ja luuvaloinen vanha sukulaismies Eldrid oli ottanut hänet, koska hän oli Bersen kanssa vihoissa — ja puolikasvuinen poikanen, joka oli paimenena ja autteli missä tarvittiin.
»Mutta nyt minun täällä ollessani hevosen kanssa on käytettävä tilaisuutta hyväksi», Eirik pyysi. Mutta kun Eldrid ei tahtonut kuulla siitä puhuttavankaan, Eirik vain nauroi ja sanoi, että hänen on otettava asia nyt niin kuin hänellä olisi talossa oma veli. Sitten Eirik nousi ja riensi ulos.
Eldridin tullessa ulos hetken kuluttua hän näki Eirikin pellolla, jonka yhdessä kulmassa vain oli tehty töitä. Eirik oli kiskonut esille vanhan sahran ja oli panemassa kuntoon joitakin puuttuvia kohtia, voidakseen valjastaa sen Raudenin eteen. Pitkä vaippa ja juhlapuku oli maassa, ja Eirikillä oli yllä ainoastaan punainen sarkapaita, pitkät housut ja ratsastussaappaat.
»Aiotko sinä kyntää nuo saappaat jalassa?» Eldrid kysyi.
»En, mutta jos sinä voisit lainata jotakin jalkaan pantavaa, olisi vielä parempi.»
»Miten vanha sinä olet, Eirik Olavinpoika?» Eldrid kysyi.