»Minä olisinkin pitänyt siitä enemmän —.» Eirik tarttui vaistomaisesti miekkaansa.
»Vaiti sellaista puhumasta! Luuletko sinä meidän paljonkaan luottavan sinun miehekkyyteesi — onko miehekästä houkutella lasta omaistensa turvista — vielä tällaiseen luolaan —.»
»— tämä on hänen sisarensa talo —»
»Luuletko sinä Gunhildin sallivan sinun häväistä itseään, vaikkakin hän on Eldridin sisar — mutta he eivät olekaan saman äidin lapsia —.»
»Etkö sinä, Guttorm, voi sanoa sanottavaasi parjaamatta naista —.»
»Sinä lienet oikeassa. Ei tässä monia sanoja tarvitakaan. Gunhild pyysi minun antamaan tämän sinulle takaisin — eiköhän se riittäne.»
Eirik otti sen, minkä Guttorm hänelle ojensi, hän tuskin katsoi siihen. Sitten hän laski kultasoljen kädestään, niin että se putosi hänen jalkoihinsa.
Silloin Guttorm virkkoi surullisesti:
»Niin minä suutuin kuullessani tästä, Eirik Olavinpoika — minä en olisi tätä milloinkaan uskonut niin rehellisen miehen pojasta kuin Olav on. Minä pidin sinua kunnon miehenä — minä luotin ensi sanasta sinuun, vaikkakin asiat puhuivat sinua vastaan.»
»Sinä et luota enää?»